Vegas Golden Knights on siirtänyt suomalaispuolustaja Ville Heinolan farmijoukkueeseensa AHL:ään.
Heinola on pelannut tällä kaudella NHL:ssä kaksi ottelua ja kirjauttanut niissä yhden syöttöpisteen. AHL:n puolella hän on esiintynyt viidessä ottelussa tehoin 1+4.
Heinola pelaa ensimmäistä kauttaan Vegasin organisaatiossa. Hän siirtyi seuraan viime kesänä vapaana pelaajana.
Heinola on Winnipegin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2019, mutta läpimurto NHL:ään on jäänyt piippuun. Yhteensä hänelle on kertynyt seitsemän kauden aikana 60 ottelua NHL:ssä tehopistein 1+12.
AHL:ssä pelejä on kertynyt yli 200. Hän oli keväällä voittamassa Leijonien kanssa MM-kultaa.

































