Sveitsistä kuuluu ikäviä jääkiekkouutisia. Suomalaishyökkääjä Sami Sandell on jälleen kerran loukkaantunut.

Sandell siirtyi täksi kaudeksi sveitsiläisen HC Davosin riveihin pelattuaan sitä ennen monta vuotta Liigaa Ilveksen riveissä. Uusi alku uudessa seurassa ei alkanut hyvin, sillä sveitsiläissivusto swisshockeynews.ch kertoo nyt suomalaisen kärsivän polvivammasta. Vamma tuli harjoitusottelussa KHL-joukkue Ak Bars Kazania vastaan.

Sandell on kärsinyt urallaan useista loukkaantumisista. 2015-2016 ja 2016-2017 jäivät Sandellilta lähes kokonaan väliin vammojen vuoksi. Sandell ei pelannut noina kausina kuin kahdeksan ottelua kumpaisellakin.

Sandellin toipumisennuste ei ole vielä selvillä.

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)