Pelicans ja HIFK kohtasivat tiistaina SM-liigassa. Pelicans voitti HIFK:n jo kolmannen kerran tällä kaudella.

Tiukka ja tasainen ottelu venyi lopulta aina jatkoajalle saakka, missä Pelicans onnistui tekemään illan ainoan maalin.

Ottelun puhuttavin tilanne sattui toisessa erässä, kun HIFK:n Micke Åsten taklasi Pelicansin Aatu Jämseniä. Tilanne katsottiin videolta ja Åsten sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen polvitaklauksesta.

Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä ei voinut tuomiota ymmärtää ja latasi täyslaidallisen ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Nyt on taas sitten sen aika. Olen jotain alkukaudesta sanonut ja on tullut ilmoitusta, että ei saa sanoa ja on oltu tyytyväisiä, kun ei sanota. Nyt on taas aika sanoa, Niemelä aloitti.

– Mä en tiedä, mitä ihmettä täällä tapahtuu. Tuolla on videot, mistä katsotaan tilanteita ja tuomareilla on mahdollisuus katsoa tilanteita videolta. Meillä lentää kauden aikana jätkiä ulos kaikenlaisista tilanteista ja nyt sitten taklataan suoraan päähän ja nyt se sitten meneekin kurinpitoon ja samat ihmiset katsovat sen siellä. Nyt se menee kurinpitoon, mutta tässä se ei ollut edes ulosajon paikka. En tiedä, miten se on mahdollista, että tällaisia tulee, kun voidaan katsoa videolta, Niemelä jatkoi.

– Jos me ei näitä asioita saada kuntoon, niin millä helvetillä tämä meidän peli kehittyy. Olen todella pahoillani, Niemelä jatkoi vaahtoamistaan.

Tuomaristo näki tilanteen polvitaklauksena, mutta Niemelä ei ollut rangaistusnimikkeestäkään samaa mieltä.

– Se oli kuulemma polvitaklaus. Miehen aivot on sököt ja tuolla se laattaa. En ole nähnyt, että sellaista polvitaklauksesta tulee, Niemelä vielä totesi.

Lue myös: Kärpät hävisi ilman Marjamäkeäkin, Ässät synkässä putkessa – näin pelattiin SM-liigassa

LUE MYÖS: Näkökulma: Se taisi olla tässä – kaksi Kultaleijonaa lopettaa uransa? (LeijonaUutiset.fi)