Jääkiekon SM-liigassa pelataan maanantaina yksi ottelu, kun Tappara isännöi Kärppiä.
Kärpät on ollut todella tehokas ja johtaa ottelua kahden erän jälkeen jo 3-1.
Kärpät siirtyi 3-1-johtoon ajassa 30.22. Juhamatti Aaltonen laukoi, Tappara-vahti Christian Heljanko pompotti ja lopulta kiekko meni Tappara-vahdin varusteiden kanssa verkkoon.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ei maalia sulattanut. Hän vaatimalla vaati uutta videotarkastusta, vaikka sääntö muuttui täksi kaudeksi niin, että jos maali tarkistetaan jo kerran videolta, niin samalla tarkistetaan kaikki ns. tarkistettavat asiat eli onko tilanteessa ollut esimerkiksi maalivahdin häirintää.
Tapola ei ilmeisesti tätäkään sääntöä sulattanut, vaan vaati edelleen päätuomari Antti Bomania tarkistuspuuhiin. Lopulta Boman myöntyi, mutta ei mielellään. Boman kävi tarkistamassa tilanteessa ja näytti tuimasti keskelle. Tapolan inttäminen meni ilmeisesti Bomanilla tunteisiin, sillä hän katsoi Tapparan aitioon tilanteen jälkeen ja huulilta saattoi lukea kirosanan ”v*ttu”.
Tappara on ollut ottelussa pelillisesti vahva, mutta tehoton.
Teksti Ville Hirvonen































