Suomi aloitti jääkiekon Karjala-turnauksen torstaina tappiolla, kun Sveitsi oli parempi voittomaalikilpailun jälkeen 3-2-lukemin Turussa.
Suomi pelasi ajoittain malliikkaasti ja kolmas erä oli jo parasta Leijonaa.
Sveitsi on kuitenkin laadukas joukkue, eikä mistään jättiyllätyksestä voida puhua tappion hetkellä. Tappio on kuitenkin aina tappio.
– Tappio tietysti harmittaa aina, tulee se sitten jatkoajalla tai rankkareissa, Suomen päävalmentajaJukka JalonensummasiTV5:llä.
– Nousujohteinen peli. Alku oli vähän nihkeä, mutta kolmas erä oli sitten mun mielestä jo aika selkeästi meidän. Ei tehty enempää maaleja paikoista ja omissa tuli yksi lapsus, mutta tästä se lähtee liikkeelle, Jalonen jatkoi.
Maajoukkuevalmentajan arki on usein odottelua. Jalonenkin sanoi odottaneensa maajoukkuekauden alkua jo malttamattomana.
– Onhan tää (syksy) pitkä. Seurajoukkuekausi on ollut liikenteessä jo pitkään ja pelejä on tullut paljon nähtyä. Mukava olla taas aitiossa, Jalonen sanoi.
Kuten odottaa sopikin, tulee Suomen joukkueeseen muutoksia lauantain Tshekki-otteluun.
– Meillä on viisi ylimääräistä pelaajaa, jotka eivät tänään pelanneet. Kaikki pelaa tietenkin silloin. Kokoonpanomuutoksia tulee, Jalonen sanoi.
Sveitsi on korvannut pannaan laitetun Venäjän EHT-turnauksissa. Kyseessä on laadukas kiekkomaa, jonka oma pääsarja on yksi Euroopan kovimmista.
– Sveitsi oli hyvä, kuten aina. Kaikki pitää antaa, jos heidät aikoo voittaa, mutta tänään ei ihan riittänyt, Jalonen sanoi.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös: Karjala-turnaus alkoi tappiolla – Sveitsi kaatoi Leijonat Turussa
































