Pronssin muodossa SM-liigan mitalikantaan 21 vuoden tauon jälkeen Ilves räväytti tiistaina sopimusrintamalla. Ilves tiedotti tehneensä sopimukset seitsemän uuden pelaajan kanssa.

Joukkueeseen liittyvät maalivahti Jakub Malek, puolustajat Peetro Seppälä ja Otto Latvala, sekä hyökkääjät Miro Ruokonen, Tommi Tikka, Samu Bau ja Aku Räty.

Maalivahti Malek, 20, siirtyy Ilvekseen 2+1-vuotisella sopimuksella Tshekin toisella sarjatasolla pelaavasta VJK Vsetinistä, joka saavutti kuluneella kaudella hopeaa. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 31 runkosarjaottelussa 93,21 ja 13 playoffs-ottelussa 93,27.

Malek oli myös mukana vuodenvaihteessa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, jotka keskeytyivät koronavirustapausten vuoksi. 194-senttinen maalivahti on NHL-seura New Jersey Devilsin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2021.

Keväällä 2021 ensimmäiset ottelunsa Suomen A-maajoukkueessa pelannut puolustaja Seppälä, 21, on tehnyt Ilveksen kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

187-senttinen, 87-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova puolustaja iski päättyneellä kaudella KooKoossa 57 runkosarjaottelussa tehopisteet 8+21=29 ja 15 playoffs-ottelussa 0+8=8. Kouvolalaisseuran kasvatti on pelannut viiden kauden aikana Liigassa yhteensä 174 runkosarjaottelua tehoilla 15+39=54.

Nuorisomaajoukkueissa Seppälä oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuonna 2018 ja kuului alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen vuonna 2020.

Viidellä viime kaudella HPK:n Liiga-joukkueessa pelannut puolustaja Latvala, 22, saapuu Ilvekseen 2+1-vuotisella sopimuksella. Kuluneella kaudella 56 runkosarjaottelussa pisteet 4+5=9 summannut 198-senttinen, 97-kiloinen ja oikealta puolelta laukova puolustaja on pelannut Liigassa yhteensä 172 runkosarjaottelua tehoilla 7+12=19.

Kaudella 2016-2017 Latvala saavutti alle 18-vuotiaiden MM-hopean ja Suomen U20-sarjan mestaruuden sekä palkittiin sarjan vuoden tulokkaana. Puolustaja kuului Suomen alle 20-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueeseen vuonna 2019.

Kaudella 2018-2019 HPK:ssa Suomen mestaruuden voittaneen hyökkääjä Ruokosen, 26, ja Ilveksen välinen sopimus on 2+1-vuotinen. Forssan Palloseuran kasvatti merkkautti päättyneellä Liiga-kaudella piste-ennätyksensä tehtyään HPK:ssa 56 runkosarjaottelussa tehot 7+13=20.

182-senttinen, 86-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova hyökkääjä on tehnyt Liigassa seitsemän kauden aikana yhteensä 307 runkosarjaottelussa tehot 31+28=59. Juniorivuosinaan Ruokonen voitti myös B2-nuorten ja A-nuorten Suomen mestaruudet sekä A-nuorten SM-hopean.

Kahdella viime kaudella HPK:n varakapteenina toiminut hyökkääjä Tikka, 26, siirtyy Ilvekseen 1+1-vuotisella sopimuksella. 190-senttinen, 90-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova hyökkääjä teki kuluneella kaudella 51 runkosarjaottelussa pisteet 7+19=26, joilla hän sivusi yhden kauden piste-ennätystään.

Sportissa Liiga-uransa aloittanut ja viidellä peräkkäisellä kaudella vähintään 20 pistettä tehnyt Tikka on kerännyt seitsemän kauden aikana tililleen yhteensä 349 runkosarjaottelua tehoilla 45+90=135.

193-senttinen, 97-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova hyökkääjä Samu Bau, 18, on tehnyt Ilveksen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. HIFK:n U20-joukkueessa pelannut hyökkääjä teki kuluneella kaudella 36 runkosarjaottelussa pisteet 10+8=18 ja U18-joukkueessa kahdessa playoffs-ottelussa 1+2=3.

Bau oli myös mukana sunnuntaina päättyneissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Suomi juhli pronssimitaleita. Hyökkääjä pelasi turnauksessa kaikissa kuudessa ottelussa ja merkkautti yhden syöttöpisteen.

Ilveksen ja 20-vuotiaan hyökkääjä Rädyn välinen sopimus on kaksivuotinen. Syksyllä 2019 ensimmäiset Liiga- ja CHL-ottelunsa Kärpissä pelannut hyökkääjä teki päättyneellä kaudella kasvattajaseuransa riveissä 56 runkosarjaottelussa tehopisteet 11+11=22 ja seitsemässä playoffs-ottelussa 1+1=2. Kolmen Liiga-kauden aikana hänen tililleen on kertynyt yhteensä 124 runkosarjaottelua tehoilla 17+19=36.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Räty pelasi vuonna 2019 ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuosina 2020 ja 2021, joista jälkimmäisissä kisoissa Suomi voitti pronssia. 184-senttisen, 85-kiloisen ja oikealta puolelta laukovan hyökkääjän saavutuksiin lukeutuvat myös A-nuorten Suomen mestaruus, B-nuorten SM-pronssi ja C-nuorten SM-hopea.

Räty on NHL-seura Arizona Coyotesin viidennen kierroksen varaus vuodelta 2019.

Tänään julkistettujen sopimusten myötä Ilveksellä on 31 ensi kauden kattavaa pelaajasopimusta.

Lähde: Ilves

Lue myös:Kärpät hankki Jokereissa ja HIFK:ssa viime kaudella pelanneen hyökkääjän: ”Kova luonnepelaaja”

Lue myös:Jere Lehtiseltä hyviä ja huonoja uutisia Leijonien puolustajien tilanteesta

https://twitter.com/ilveshockey/status/1521423227771367424

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)