Pentti Matikainen oli se valmentaja, joka toi Suomelle sen jääkiekkohistorian ensimmäiset arvokisamitalit.

Matikainen valmensi Leijonat Calgaryn vuoden 1988 olympialaisissa hopealle ja MM-kisoissa 1992 niin ikään hopealle. Ne olivat Leijonien ensimmäiset arvokisamitalit.

Leijonien olympiakultaan päättynyttä finaalia Matikainen seurasi mökillään Liperissä, missä on Matikaisen mukaan ”Suomen korkeimmat kinokset”.

Pielisensuusta (nykyisen Joensuu) kotoisin oleva Matikainen juhlisti Leijonien voittoa tekemällä lumitöitä. Hänen mukaansa yksi lasikatto on taas murrettu.

– Taas tuli yksi iso voitto suomalaisessa jääkiekkoilussa. Nyt on yksi viimeisimpiä henkisiä kynnyksiä ylitetty ja tämäkin lasikatto rikottu, Matikainen sanoiIltalehdelle.

Leijonien kultasormi Jukka Jalonen on myös Matikaiselle tuttu mies. Kaksikko valmensi yhdessä Rauman Lukkoa kaudella 1995-1996. Matikainen sanoo saaneensa jo tuolloin hyvän kuvan Jalosesta ja kaksikon yhteistyö toimi hänen mukaansa hyvin.

Lue myös:Leijonien olympiakulta sai Kiinassa valtavasti julkisuutta – NHL teki nolon oman maalin

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)