Entinen huippujääkiekkoilijaJere Karalahtion jälleen ongelmissa lain kanssa. Tällä kertaa hänet tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jere Karalahtiajoi Iltalehdenartikkelinmukaan 3.6. poliisin tutkaan 147 kilometrin tuntivauhdilla alueella, jolla oli 100 km/h -rajoitus. Syyttäjälaitoksen vahvistaman rangaistusmääräyksen mukaan Karalahti aiheutti ylinopeudella vaaraa toisten turvallisuudelle.

Entiselle huippujääkiekkoilijalle määrättiin 22 päiväsakkoa yksittäissummaltaan kuusi euroa per kappale. Maksettavaa kertyi siis 132 euroa. Summaan määrättiin myös 68 euron APR-korotus, koska sakko jäi alle 200 euron vähimmäismäärän. Lisäksi Karalahti joutuu maksamaan 40 euron rikosuhrimaksun. Kokonaissumma on siis 240 euroa.

Karalahti on ollut ennenkin lain kanssa ongelmissa. Mies jäi aikoinaan kiinni doping-testissä heroiinin ja kannabiksen käytöstä. Lisäksi hänen NHL-uransa katkesi päihteiden käyttöön ja NHL:n päihteiden vastaisesta ongelmasta kieltäytymiseen.

Tammikuussa 2008 Karalahti sai tuomion avunannosta törkeään huumausainerikokseen ja hänet tuomittiin vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Vielä saman vuoden joulukuussa mies sai sakkotuomion huumausaineen käyttörikoksesta.

Urallaan Karalahti pelasi Liigaa HIFK:ssa, Kärpissä, Bluesissa ja Jokereissa. Lisäksi hän pelasi NHL:ssä Los Angeles Kingsissä ja Nashville Predatorsissa. Lisäksi hän pelasi farmisarja IHL:ssä Long Beach Ice Dogsissa.

Euroopassa mies pelasi Suomen lisäksi Saksan DEL:ssä Hamburg Freezersissä, Venäjän KHL:ssä Dinamo Minskissä ja Jokereissa sekä Ruotsin SHL:ssä HV71:ssä. Mies pelasi myös kahdeksat MM-kisat Suomen paidassa.

Lähde:Iltalehti

Lue myös:Puolustajalegenda palaamassa NHL:ään – mikä on tuleva rooli?

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)