Leijonat nappasi MM-jääkiekossa välieräpaikan voitettuaan Tshekin maalein 1-0. Voitto vahvasta Tshekin joukkueesta oli onnistuneen pelisuunnitelman sekä Jussi Olkinuoran upean maalivahtipelin tulosta Jere Innalan maalia vähättelemättä.
Leijonien nuori tähtihyökkääjä Anton Lundell antoi tunnustusta puolustukselle ja maalivahdille.
– Pelasimme todella hyvän pelin. Jussi pelasi maalilla tosi hyvän ottelun. Kun peli päättyi 1-0, kertoo se hyvästä puolustus- ja maalivahtipelistä. Puolustajat oli tosi jämäkkiä, Lundell sanoi.
Leijonat on voittanut neljä viimeistä otteluaan yhden maalin erolla. Tshekki pidettiin poissa maalipaikoilta, mikä kertoo hienosta puolustustaistelusta.
– Tänään oli kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta vastakkain. Ero oli noin pieni. Jatkossa pitää saada kiekkoa maalille ja saada niitä sisään. Innolla odotan lauantain peliä, totesi Lundell.
Leijonat olisi voinut voittaa 2-0. Ensimmäisessä erässä maali näytti syntyneen, mutta videotarkastuksissa osuma hylättiin.
– Vaikea sanoa. Se oli niin fifty fifty, että en osaa sanoa. Mun mielestäni Iiro Pakarinen yritti jarruttaa, kun tuli maalille. Se olisi ollut tärkeä maali, mutta hyvä, että saatiin toinen maali myöhemmin, Lundell sanoi tilanteesta.
Lauantaina Suomi kohtaa välieräottelussa Saksan, jonka valmennusjohdossa ovat HIFK-ikonit Toni Söderholm ja Ville Peltonen. Anton Lundellin isä Jan Lundell on Peltosen ja Söderholmin vanha pelikaveri.
– Tunnen isän kautta molemmat. Pelattiin Saksaa vastaan jo aiemmin ja tiedetään, että tulee kova joukkue vastaan. Totta kai kunnioitan suuresti heitä (Söderholm, Peltonen), mutta me halutaan voittaa ja keskitytään vaan omaan pelaamiseen, totesi Lundell seuraavasta haasteesta.
Teksti Otto Palojärvi
































