NHL:n päätös päästää pelaajansa 2026 ja 2030 talviolympiakisoihin on otettu riemulla vastaan. Tosin muutamia soraääniäkin on kuultu.

Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa päätöstä on kritisoitu, koska amatöörikiekkoilijoita ei enää nähtäisi olympialaisissa. Moisia kommentteja on esiintynyt yllättävänkin paljon ja ne ovat herättäneet kummastusta.

Kaksissa edellisissä olympialaisissa Pyeongchangissa 2018 ja Pekingissä 2022 NHL-kiekkoilijat eivät olleet mukana, mutta yksikään miesten olympiaturnaukseen osallistunut pelaaja ei ollut amatööri, ellei Yhdysvaltain yliopistopelaajia sellaisiksi lasketa. Käytännössä yliopistopelaajatkin ovat ammattilaisia, vaikka siinä sivussa yliopistokursseja suorittavatkin.

Kanadan pelaajista lähes kaikki tulivat KHL:stä tai Euroopan merkittävistä sarjoista. Useampi heistä nautti yli miljoonan euron vuosipalkkaa.

Olympiakultaa voitti Pekingissä 2022 Suomi. Leijonien kultapelaajien palkat kaudella 2021-22 olivat yhteensä reilusti yli 10 miljoonaa euroa.

NHL-pelaajat olivat aiemmin mukana olympialaisissa 1998-2014, mutta ammattilaispelaajien sallittiin osallistua olympiajääkiekkoon jo 1988. Suomi voitti silloin olympiahopeaa ja mukana oli muun muassa Reijo Ruotsalainen, joka 1987 oli voittanut Edmonton Oilerissa Stanley Cupin.

Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian pelaajat olivat olympialaisten amatöörikaudellakin täysammattilaisjoukkueita. Pelaajille merkittiin papereihin siviiliammatti, joka useimmiten oli armeijan työntekijä, jotta amatöörikriteerit täytettiin.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Ville Nieminen koki kaksi todella katkeraa tappiota

LUE MYÖS: Teuvo Teräväinen ja Eeli Tolvanen taistelevat MM-kisojen tehotilastojen voitosta (LeijonaUutiset.fi)