Seitsenkertainen moukarinheiton Suomen mestari Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Sini Latvala heitti naisten olympiapainoa maailman kaikkien aikojen parhaan tuloksen 12,30 tämän lajin mestaruuskilpailuissa Kauhajoella.Maailmanennätykseksi tulosta ei voida vahvistaa, koska olympiapaino ei nykyisin kuulu minkään maailmanlaajuisen urheiluliiton lajiohjelmaan, vaikkakin Yhdysvaltain urheiluliitossa (USATF) kirjataan myös maailman parhaat tulokset.
Skotlannissa kehittynyt olympiapaino on Yhdysvalloissa mestaruuskilpailulaji, jonka harrastus on 2000-luvulla kasvanut erityisesti veteraaniurheilun piirissä. Kansainvälisiä arvokilpailuita siinä ei kuitenkaan nykyisin järjestetä.
Uusi ennätysnainen Latvala oli kilpailussa täysin ylivoimainen, vaikka toiseksi sijoittunut entinen Suomen parhaan tuloksen haltija Virtain Urheilijoiden Kirsi Koro ylitti hänkin ensi kerran 10 metrin rajan tuloksella 10,17.
Juha Kauppinen voitti miesten mestaruuden
Miesten olympiapainoa pisimmälle heitti Kangasalan Kisan Juha Kauppinen, joka muutama viikko sitten Universiadeissa sijoittui moukarinheitossa kuudenneksi. Kauppisen tulos 12,52 on Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi paras.
Juhana Mäkelä Ylistaron Kilpa-Veikoista hävisi Kauppiselle vain 10 senttiä heittäen kaikkien aikojen neljänneksi parhaan tuloksen 12,42. Kurikan Ryhdin Tero Mäkelän 14 vuotta vanha Suomen ennätys on vain hivenen parempi 12,61.
Miesten olympiapaino painaa 56 paunaa eli 25,4 kiloa ja naisten 35 paunaa eli 15,88 kiloa. Yhdysvalloissa olympiapaino tunnetaan nimellä super heavy weight throw erotukseksi veteraanien MM-lajista painonheitosta heavy weight throw.
Miesten kevyempi paino painaa 15,88 kiloa ja naisten 9,08 kiloa ja se kuuluu yleisen sarjan mestaruuskilpailuiden lajiohjelmaan mm. Ruotsissa ja siinä kilpaillaan Kansainvälisen veteraaniurheiluliiton (WMA) maailmanmestaruuksista.































