Espoon Tapioiden Toni Piispanen tekilauantaina maailmaennätyksen kansainvälisissä vammaisurheilukilpailuissa Lontoossa.Piispanen voitti selkäydinvammaisten T51-luokan 100 metrin kelauksen maailmanennätysajalla 21,64. Hän paransi aikaisempaa maailmanennätystä 1,1 sekuntia.

–Olen tosi tyytyväinen. Tätä varten olen harjoitellut. Tämä antaa tsemppiä Lontoon paralympialaisiin, Toni Piispanen iloitsi.

Piispanen kelasi tammikuussa Uuden-Seelannin Christchurcissa pidetyissä MM-kilpailuissa 100 metrillä hopeaa ja 200 metrillä pronssia.

Tähdelle ensimmäinen häviö neljään vuoteen

Kolminkertainen paralympiavoittaja Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti kärsi Mandervillessä ensimmäisen tappionsa 100 metrin kelauksessa yli neljään vuoteen. Saksalainen Marc Schuh yllätti Tähden selkäydinvammaisten T54-luokassa ja voitti ajalla 14,09. Tähden aika oli 14,16. Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila kelasi viidenneksi ajalla 14,88.

Tähti sai huonon lähdön ja lisäksi 70 metrin kohdalla hänen peukalonsa tarttui pinnavanteeseen. Tähti joutui korjaamaan otettaan ja ohjausta. Samalla Schuh karkasi häneltä.

Tähti kelasi 2008 Pekingin paralympialaisissa nykyisen maailmanennätyksen 13,76. Hän kelasi samana vuonna Sveitsin Ibachin huippunopealla radalla vieläkin lujempaa 13,59, mutta sitä aikaa ei dopingtestin puuttuessa hyväksytty maailmanennätykseksi. Suomen ennätykseksi aika kuitenkin hyväksyttiin.Tähti voitti tammikuussa 2011 MM-kultaa 100 metrillä ja hopeaa 200 metrillä.

Amanda Kotaja voitti naisten kelauksen

Vampulan Urheilijoiden 16-vuotias Amanda Kotaja voitti naisten selkäydinvammaisten T54-luokan 100 metrin kelauksen ajalla 17,34. Hän on nyt luokassaan maailmantilaston seitsemäs.

Lapin Lukon Janne Seppälä kelasi CP-vammaisten T34-luokassa 100 metrillä kahden sekuntimetrin vastatuulessa kolmanneksi ajalla 18,45.

Tampereen Pyrinnön Timo Mustikkamaa heitti CP-vammaisten F37-luokan kiekonheitossa kilon painoisella kiekolla tuloksen 40,13. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Petteri Peitso voitti näkövammaisten F12-luokan kuulantyönnön tuloksella 11,51. Luokassa työnnetään 7,26 kilon kuulaa.

Kymmenen suomalaista rikkonut paralympialaisten A-rajan

Espoon Tapioiden Aleksi Kirjonen sijoittui selkäydinvammaisten F56-luokan kuulantyönnössä neljänneksi tuloksella 11,22.Luokassa työnnetään nelikiloista kuulaa. Suomalaiset pitivät Lontoossa viikon mittaisen kilpailuihin huipentuneen harjoitusleirin.

Jo kymmenen suomalaista yleisurheilijaa on saavuttanut Lontoon paralympialaisten A-tulosrajan. Tähden, Mattilan, Piispasen, Mattilan, Kotajan, Mustikkamaan, Peitson ja Kirjosen lisäksi siihen ovat pystyneet CP-vammaisten F34-luokassa kilpaileva Kuopion Sisu-Veikkojen keihäänheittäjä Marjaana Huovinen sekä selkäydinvammaisten F54-luokassa kilpaileva Kangasalan Kisan keihäänheittäjä Rauno Saunavaara.