Yksi vastikään käynnistyneiden Münchenin EM-kisojen jännityksen aiheista oli se, kykeneekö kymmenottelun maailmanmestaruutta aiemmin tänä kesänä juhlinut Kevin Mayer tuplamestaruuteen. Vastaus kysymykseen tuli jo hyvin pian, kun ranskalainen vetäytyi EM-kisojen kymmenottelusta jo ensimmäisen lajin jälkeen.

Mayer lähti kymmenottelun 100 metrin juoksun lähtöviivalle, mutta lopetti juoksun 70 metrin kohdalla. Taustalla syyksi paljastui lihasvamma, jonka aiheuttamia ongelmia ranskalainen osasi odottaa jo ennalta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Vamma häiritsi jo ennen MM-kisoja. Tein kaikkeni, jotta voisin kilpailla täällä MM-kisoissa, Mayer kertoi Ylelle pettymyksen jälkeen.

Kaksinkertaisen olympiavoittajan ja kaksinkertaisen maailmanmestarin osallistuminen EM-kisoihin oli pienimuotoinen yllätys. Yleensä hän on keskittänyt voimansa yhteen kauden aikana käytyyn otteluun.

Hän jopa itse mainitsi Eugenen MM-kullan jälkeen, että olisi riski lähteä tavoittelemaan EM-kultaa. Lopulta houkutus täydentää palkintokaappia sieltä puuttuvalla Euroopan mestaruudella kasvoi kuitenkin suureksi ja Mayer suuntasi Müncheniin.

Lue myös:

Samuli Samuelsson putosi EM-välierästä – taisteli tiukasti viimeisestä jatkopaikasta

Lue myös:

Nämä suomalaiset kisaavat EM-yleisurheilussa maanantaina

LUE MYÖS: Arttu Wiskari haukkui NHL-seuran logon lyttyyn: “Näyttää, että olisin tehnyt kännissä 12-vuotiaana kuviksen tunnilla” (Atleetti.fi)