Yleisurheilun Motonet GP -sarjassa on kesällä kilpailukohtaisten palkintojen lisäksi jaossa palkintorahaa sarjan kokonaiskilpailusta. Voittaja saa 10 000 euroa, toiseksi sijoittunut 5000 ja kolmas 3000 euroa.
Kuuden kilpailun GP-sarjassa kokonaiskilpailuun lasketaan kunkin urheilijan kolmen parhaan tuloksen tuomat pisteet. Ne määritellään Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) pistetaulukon mukaan siten, että GP-sarjassa käytössä olevassa taulukossa käytetään 25 pisteen porrastusta tulosten välillä.
– Halusimme GP-kisajärjestäjien kanssa tuoda Motonet GP-sarjaan uutena elementtinä koko kesän käynnissä olevan sarjakilpailun. Tavoitteena on, että kilpailu sarjan pääpotista pysyy loppuun asti mahdollisimman tasaisena, jännittävänä ja helposti seurattavana, sanoo Suomen Urheiluliitossa (SUL) sarjasta vastaava Jari Töykkä.
Sarjan kokonaiskilpailuun kustakin GP-kilpailusta urheilijalle huomioidaan vain yksi tulos. Jos urheilijat päätyvät tasapisteisiin, voittaja on se, jolla paremmat tulospisteet yhdestä kilpailusta.
Suomen ennätyksestä Motonet GP -kilpailuissa on tarjolla 5000, 3000 tai 1000 euron bonus. SE-bonuksen arvo perustuu Kansainvälisen yleisurheiluliiton pistetaulukkoon.
SE-tuloksesta saa 5000 euron bonuksen, jos tulos tuo WA:n taulukossa yli 1210 pistettä. 3000 euron SE-bonus edellyttää tulosta, joka tuo 1120-1209 pistettä ja 1000 euron SE-bonuksen tuo tulos, jolla heltiää alle 1120 pistettä.
Motonet GP-kilpailuissa on tarjolla myös tulos- ja sijoitusbonuksia. Tulosbonukset kunkin GP-kilpailun kolmelle parhaalle tulokselle ovat 1500, 1000 tai 500 euroa. Kilpailun kolme parasta tulosta määritellään WA:n tulostaulukon mukaan.
Tulosbonuksessa 100 ja 200 metrillä, pika-aidoissa sekä pituushypyssä ja kolmiloikassa huomioidaan myös tuulen vaikutus WA:n tulosrankingissa käyttämän pisteytyksen mukaan.Sijoitusbonukset Motonet GP-kilpailun lajeissa jaetaan lajin kärkikolmikolle.
Motonet GP -sarjan televisioi Yle, joka viime vuoden tapaan järjestää jokaisessa kisalähetyksessä yleisöäänestykseen perustuvan Päivän Urheilija -kilpailun. Yleisöäänestyksen voittaja kuittaa 1000 euroa jokaisessa GP- kilpailussa.
Motonet GP -sarja alkaa Lahdessa 25. toukokuuta ja jatkuu Tampereella (1.6.), Espoossa (8.6.), Kuortaneella (18.6.), Jyväskylässä (26.7.) ja päättyy Lappeenranta 24. elokuuta.
Lähde: SUL:n tiedote
Lue myös:Leijonien yllätysratkaisija herkutteli namusyötöstä – Tanska on ilkeä vastustaja

































