Arsenalin alkukausi Englannin Valioliigassa on ollut erinomainen. Yli 400 ottelua seurassa pelanneen Ray Parlourin mukaan joukkue tarvitsee kuitenkin uusia hankintoja tammikuussa, mikäli mielii juhlia mestaruutta kauden päätteeksi.

Arsenal johtaa sarjaa 13 pelaamansa ottelun jälkeen. Yhdessä kaksi pistettä jäljessä tulevan Manchester Cityn kanssa ne ovat tehneet jo pientä pesäeroa muihin seuroihin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Parlour jakoi ajatuksiaan entisen seuransa tilanteesta TalkSPORTin haastattelussa. Hänen mukaansa se, miten seurajohto kykenee tuomaan joukkueeseen syvyyttä tammikuun siirtoikkunassa, voi olla ratkaisevaa.

Samalla Parlour heitti ilmoille nimen, joka hänen mukaansa pitäisi löytyä Arsenalin ja päävalmentaja Mikel Artetan ostoslistalta.

– Artetalla saattaa olla jonkin verran rahaa käytettävissään, jolloin hän voi todeta, että seura tarvitsee keskikenttäpelaajan. Me tarvitsemme (Youri) Tielemansin, jota he yrittivät saada jo aiemmin, Parlour totesi.

Belgialainen Tielemans on lukeutunut jo useamman vuoden Leicesterin avainpelaajiin. Häntä on jo pitkään huhuttu isompiin ympyröihin ja Arsenal saattaa Parlourin toiveiden mukaisesti tavoitella häntä tammikuussa.

Keskikenttäpelaajan ohella Parlour toivoo, että Arsenal värväisi riveihinsä uuden hyökkääjän.

– He tarvitsevat taustatukea Gabriel Jesusille loukkaantumisten varalta. Tiedän, että heillä on Eddie Nketiah, mutta joskus tarvitaan ylimääräistä hyökkääjää, joka tekee liigan voittoon tarvittavat maalit, Parlour totesi.

Jesus ei ole onnistunut maalinteossa yhdeksässä edellisessä ottelussaan Arsenalin riveissä. Nketiahin kohdalla sama lukema on kahdeksan.

Samassa haastattelussa Parlour kiitteli päävalmentaja Artetan tekemää työtä. Hänen mukaansa espanjalainen on onnistunut puhdistamaan joukkueen ilmapiriin ja luomaan yhteen hiileen puhaltavan joukkueen, minkä seuraukset ovat näkyneet alkukauden peliesityksissä. Samalla hän muistutti, että kehityksen taustalla on Artetan tekemiä isoja päätöksiä esimerkiksi seurasta pois siirtyneiden pelaajien kohdalla.

– Monet kyseenalaistivat tekikö Arteta oikeita ratkaisuja. Hän teki massiivisia päätöksiä (Mesut) Özilin, (Sead) Kolasinacin ja (Shkodran) Mustafin kohdalla. Se oli ensimmäinen juttu, mitä hänen piti tehdä ja hän onnistui siinä loistavasti, Parlour kiitteli.

Lue myös:

Pep Guardiolalta kysyttiin kiusallinen kysymys – ”Älkää kysykö minulta tällaisia kysymyksiä”

Lue myös:

ManU ja Chelsea ovat käynnistäneet väännön ranskalaispelaajasta

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)