Sportivo TV

Minnesota Wild haluaa kiinnittää tähtipuolustaja Quinn Hughesin pitkäksi aikaa riveihinsä. GM Bill Guerin kertoo olevansa luottavainen jatkosopimuksen syntymisestä, mutta muistuttaa samalla, että viimeinen sana on pelaajalla.

Quinn Hughesin tulevaisuus on yksi Minnesota Wildin tärkeimmistä kysymyksistä ennen uuden NHL-kauden alkua.

Hughes on saanut tehdä jatkosopimuksen Wildin kanssa heinäkuun alusta lähtien, mutta yhteisymmärrystä ei ole vielä löytynyt. Nykyinen sopimus kattaa vielä alkavan kauden, minkä jälkeen 26-vuotias yhdysvaltalainen voi päästä rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi 1. heinäkuuta 2027.

Wildin GM Bill Guerin suhtautuu tilanteeseen kaikesta huolimatta luottavaisesti.

– Olen luottavainen. Se on etu, joka minulla on ollessani asioiden sisäpuolella, Guerin sanoi SKOR North Radion Judd’s Hockey Show’ssa.

Samalla Guerin myönsi, ettei Minnesota yksin pysty ratkaisemaan asiaa.

– Me emme voi pakottaa häntä allekirjoittamaan mitään.

Hughesista tuli heti Minnesotan avainpelaaja

Wild hankki Hughesin Vancouver Canucksista valtavassa pelaajakaupassa joulukuussa 2025.

Puolustaja osoittautui välittömästi valtavaksi vahvistukseksi.

Hughes takoi Wildin paidassa 48 runkosarjaotteluun 53 tehopistettä, joista viisi oli maaleja ja 48 syöttöpisteitä. Pudotuspeleissä tahti vain kiihtyi, kun hän keräsi 11 ottelussa 15 pistettä.

Minnesota pudotti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsin, mutta Colorado Avalanche oli toisella kierroksella liian vahva.

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)