Viime kaudella hopealle Veikkausliigassa yltänyt KuPS on saanut mainion alun uuteen kauteen. Perjantaina se kaatoi SJK:n 2-0.
KuPS siirtyi ottelussa jo 4. minuutilla johtoon. Clinton Antwi pääsi ensin yrittämään ja irtopallon sai laittaa sisään Tim Väyrynen.
Toisen kerran KuPS osui toisen jakson alussa. Pallo pelattiin boksiin ja Sebastian Dahlström pääsi iskemään maalin edestä pallon verkkoon. Maali oli Dahlströmille ensimmäinen KuPS-paidassa.
KuPS on aloittanut Veikkausliiga-kauden vakuuttavasti. Se on pelannut nyt kolme ottelua ja voittanut ne kaikki.
SJK:n saldo on vielä toistaiseksi varsin vaatimaton: kaksi tappiota ja yksi voitto.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:HIFK voitti 10-0 – Eero Markkanen teki hattutempun
Lue myös:Faneilla soihtuja – Valkeakosken Hakalle yllättäen alennetut sakot

































