Jesperi Kotkaniemen paluu jäi laihaksi lohduksi Carolina Hurricanesille NHL:ssä torstaina. Carolina kärsi nolon 0-3 -kotitappion pudotuspelien ulkopuolelle jäävälle Detroit Red Wingsille.

Kotkaniemi oli ollut sivussa kahdeksasta ottelusta alavartalovamman takia.

– On valtava juttu minulle saada pari ottelua alle ennen pudotuspelejä. Haluan vain päästä otteluvauhtiin, Kotkaniemi totesi NHL:n verkkosivuilla ennen illan kamppailua.

Carolinan esteeksi osoittautui tuttu mies. Viime kaudella Hurricanesin tolppien välissä esiintynyt Alex Nedeljkovic pysäytti kaikki 46 laukausta Red Wingsin pömpelin edessä. Hurricanesin Antti Raannalle merkittiin 19 torjuntaa.

Nedeljkovic torjui viime kaudella Carolinalle kolme nollapeliä. Nyt hänellä on yhtä monta nollapeliä Detroitin paidassa.

Nedeljkovic sijoittui viime kauden päätteeksi NHL:n parhaan tulokaan äänestyksessä kolmanneksi. Koska hän pelasi sen verran vähän otteluita, niin yhdysvaltalaisvahti lasketaan edelleen tulokaspelaajaksi NHL:ssä kuluvalla kaudella.

Carolina on jo varmistanut playoff-paikkansa, mutta Metropolitan-divisioonan tittelistä on tulossa kova vääntö. Hurricanesilla on kahden pisteen kaula New York Rangersiin, kun kummallakin joukkueella on seitsemän ottelua jäljellä.

Lue myös:Artturi Lehkonen loisti kaukalon ykköstähtenä – Mikko Rantanen korjaili ennätyslukemiaan

Lue myös:Roope Hintzin tarjoilut toivat Dallasille yhden sarjapisteen

Lue myös:NHL:n ykkösvaraukselle uran ensimmäinen tehopiste – vastustajalla kaksi viiden tehopisteen miestä

Lue myös:NHL sai kauden viidennen 100 tehopisteen miehen

https://twitter.com/Canes/status/1514745992339406856

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)