
Valtteri Bottaksella on tilanne päällä. Hänen F1-uransa uhkaa päättyä tähän kauteen, mikäli jatkosopimusta Audiksi muuttuvan Sauber-tallin kanssa ei synny
Elokuun lopulla 35 vuotta täyttävä Bottas vakuuttaa piinaavasta tilanteestaan huolimatta, että hän pystyy ottamaan nykyään rauhallisemmin myös nämä asiat.
Bottas on löytänyt tietyn rentouden, joka oli hänelle vielä jokunen vuosi sitten miltei vieras käsite.
– Tietenkin otan kilvanajon aina erittäin vakavasti, mutta loppujen lopuksi olemme kaikki vain ihmisiä. Minusta on tärkeää nähdä hauskuus tietyissä asioissa ja erityisesti itsessäni. Olen ollut luultavasti kuin robotti aiemmin. Olen iloinen, että olen onnistunut selviytymään siitä. Minusta se on kypsyyttä ja kokemusta. Kesti hetken tajuta ja ymmärtää, kuka minä todella olen, Bottas kertoo Motorsport.com -sivustolla.
Sauber on tämän kauden ainoa talli, joka ei ole vielä pystynyt avaamaan MM-pistetiliään. Se ei ole Bottakselle todellakaan mikään valtti neuvotteluissa, mutta on muistettava, että Sauberin tämän kauden auto on ollut umpisurkea.
– En voi sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten kausi on sujunut tähän mennessä. Meillä on nolla pistettä, mutta minusta tuntuu, etten ole menettänyt mahdollisuuksia. Tunnen oloni hyväksi autossa. Aika-ajo on ollut vahvaa, ja myös kilpailuissa otan kaiken irti, mutta valitettavasti tässä tilanteessa se ei todennäköisesti ole kovin näkyvää.
– Tässä lajissa on valitettavaa, että muutamalla ihmisellä on melko lyhyt muisti. Jos olet huipputiimissä kuljettajana, se näkyy paremmin, mitä teet. Mutta tämä on pelin nimi, Bottas jatkaa.
Bottas ajoi viisi vuotta Mercedekselle ennen kuin hän joutui lähtemään kauden 2021 jälkeen silloin Alfa Romeon nimen alla kilpailleelle Sauberille. Henkilökohtainen maailmanmestaruus jäi kauas, mutta Bottaksella oli iso rooli Mersun merkkimestaruuksien taustalla.
– Hyvä asia on, että edelleen on ihmisiä, jotka tietävät, mihin pystyn ja mitä voin tuoda tiimille. On ihmisiä, jotka ymmärtävät, Bottas sivaltaa epäilijöitään.
Lue myös:Valtteri Bottasta tuupitaan ulos F1-sarjasta – tässä uusin haastaja