Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner myöntää, että hän teki kohtalokkaan virheen kymmenisen vuotta sitten. Lewis Hamilton halusi siirtyä Red Bull-talliin, mutta Horner tyrmäsi koko ajatuksen.

Horner on palannut sarjan kesätauolla tapahtumiin, joita hän ei tule unohtamaan koskaan. Siitäkin huolimatta, että hän ei ole ollut enää viime vuosina ylimpiä ystäviä Hamiltonin kanssa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Lewisilla ja minulla oli lukuisia neuvotteluja vuosien 2010-2013 aikana, jolloin hallitsimme sarjaa. Hän oli erittäin kiinnostunut kilpailemisesta Red Bullilla. Meillä oli kuitenkin siihen aikaan Sebastian (Vettel) ja ei olisi ollut järkevää ajattaa kahta ”alfaurosta” tiimissä, Horner kertoo Daily Mail-lehdelle.

Horner oli sen sijaan kannustanut Niki Laudaa pestaamaan Hamiltonin Mercedekselle. Hamilton siirtyikin McLaren-tallista Mersulle kauden 2012 jälkeen. Siitä käynnistyi Mercedeksen valtakausi kuninkuusluokassa.

– Rohkaisin Niki Laudaa käyttämään rahat Lewis Hamiltonin pestaamiseen. Taistelimme kaudella 2012 McLarenin kanssa. Minusta tuntui, että Lewis aiheuttaa meille suuremman vaaran McLarenilla kuin Mercedeksellä. Voin myöntää, että se kostautui meille, Horner tunnustaa reilusti.

Hamiltonilla, 37, on vielä ensi kausi sopimusta jäljellä Mercedeksen kanssa. Hamilton on kertonut viime päivinä avoimesti vielä yhden jatkodiilin mahdollisuudesta.

Lue myös:Parhaasta F1-kuskista ei ole epäselvyyttä: ”Hän sai näyttämään siltä, kuin ajaisin bussia!”

Lue myös:Max Verstappenin tallikaveri lataa katkeraa tekstiä: ”Ne ovat tappaneet kauteni”

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)