Wilma Murto aloitti naisten seiväsfinaalin komeasti ylittämällä avauskorkeuden 550 ensimmäisellään. Avauskorkeus osoittautui yllättävän hankalaksi monille hyppääjille.
Seiväskilpailu lähti käyntiin korkeudesta 450 ja se oli yllättävän vaikea hyppääjille. Murron lisäksi ainoastaan viisi muuta ylitti korkeuden ensimmäisellään. Muun muassa voittajasuosikkeihin lukeutuva Katie Nageotte tarvitsi kaikki kolme yritystä.
Yhteensä kahdelta kilpailijalla kisa jäi kesken jo ensimmäiseen korkeuteen. Murto on siis vähintään 13.
Seuraavaksi rimaa nostetaan korkeuteen 470. Murron pitäisi siis parantaa omaa ennätystään reippaasti, sillä hänen ulkoratojen ennätys on tältä vuodelta 462. Hallissa Murto on ylittänyt 471, mutta se ennätys on vuodelta 2016.






























