Kolmiloikan Suomen ennätyksen haltija Simo Lipsanen aloittaa kilpailukauden kotikentällään Lappeenrannan Motonet GP:ssä keskiviikkona. Kauden avaus siirtyi sydänkesään jalkavaivan takia.

– Aivan loppukeväästä jalkaterään tuli tuntemuksia, jotka eivät pienellä harjoituksen keventämisellä menneet ohi. Iskuttaminen piti jättää harjoituksista käytännössä kokonaan pois, eli loikka -ja juoksutreenit jäivät kuukauden ajaksi, joka luonnollisesti lykkäsi kilpailukauden avausta, Lipsanen kertoi tiistain mediatilaisuudessa.

– Kesäkuun alusta pääsin takaisin lajitreenien pariin, ja nyt tilanne on hyvä, Lipsanen jatkaa.

Alkukesän jalkavaivan takia Lipsanen on siirtänyt arvokisoihin liittyvät tavoitteet ensi kesänä Roomassa käytäviin EM-kisoihin ja Pariisin olympialaisiin.

– Ensi kausi on itselleni iso vuosi. Tähtäin on tällä hetkellä jo siellä. Minulla ei ole rankingpisteitä, joten tämän kesän Budapestin MM-kisoihin pääsy edellyttäisi suoraa tulosrajaa, joka on 17,20 ja aika kova, Lipsanen sanoo.

Lipsasen nimissä oleva Suomen ennätys on 17,14.

– Nyt tavoitteeni on hankkia rankingpisteitä ensi kautta ajatellen. EM-kisat ovat jo kesäkuun alussa ja siinä vaiheessa pitäisi olla pisteitä jo aika hyvin.

Lipsanen loikkii keskiviikkona Lappeenrannassa ensimmäisen kilpailunsa sitten viime vuoden Ruotsi-ottelun. Kolmiloikan kärkinimiä ovat Lipsasen ohella Espanjan Pablo Torrijos, joka on ponnistanut tällä kaudella 16,59, Australian Julian Konle ja Connor Murphy, jotka ovat kimmahdelleet 16,60 ja 16,61, sekä Aaro Davidila ja Topias Koukkula.

– Kilpailukauden avauksessa voi olla yllätyksiä tarjolla, mutta haen ehjiä, onnistuneita suorituksia. Treeneissä kaikki on toiminut hyvin lyhyestä vauhdista, mutta kun siihen laitetaan kisavauhti ja -yritys, sen näkee vasta sitten, miten hyppy teknisesti toimii, Lipsanen sanoo.

Kimpisellä nähdään myös toinen come back kolmiloikan puitteissa.

Senni Salminen on hypännyt kolmiloikkaa tällä kaudella vain kesäkuun alussa Turun Paavo Nurmi Gamesissa, jossa tulokseksi jäi kantapäävaivan kiusaamana 13,22.

Lappeenrannan gp-mittelöä Salminen kuvaa come back -kilpailuksi, kun alkukautta kiusanneet henkiset ongelmat ja kantapäävaivat ovat taittuneet, ja harjoituksissa hyppy on kulkenut.

– Nyt on kaksi hyvää hyppytreeniä alla, Salminen sanoo.

Lähde: Urheiluliiton tiedote

Lue myös:Mitä ihmettä, Viivi Lehikoinen? Nyt jäätiin kauas omasta tasosta

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)