Entinen Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner on palaamassa F1-varikolle ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän sai potkut tallista viime vuonna.
52-vuotias Horner johti Red Bullia vuodesta 2005 lähtien ja johdatti tallin kahdeksaan kuljettajien maailmanmestaruuteen sekä kuuteen valmistajien maailmanmestaruuteen. Hänen pestinsä päättyi kuitenkin kesken viime kauden, kun Red Bull erotti hänet Britannian GP:n jälkeen Silverstonessa. Eron taustalla kerrottiin olleen tallin suorituskykyyn liittyvät ongelmat.
Hornerin mahdollisesta paluusta kertoi hollantilaislehti De Telegraafin F1-podcast. Toimittaja Erik van Harenin mukaan Horner on saanut kutsun viikonlopun Britannian GP:hen Silverstoneen. Van Harenin mukaan kutsu ei ole tullut Red Bullilta, vaan muilta F1-toimijoilta.
– Käsitykseni mukaan hän saattaa olla paikalla jo tulevana viikonloppuna. En tiedä, kuka hänet on kutsunut, mutta en yllättyisi, jos hän ilmestyisi varikolle. Se olisi hänen ensimmäinen vierailunsa F1-varikolla potkujensa jälkeen, van Haren sanoi.
Horner on yhdistetty potkujensa jälkeen muun muassa Aston Martinille, mutta vielä hän ei ole tarttunut uuteen pestiin. Hänen kerrotaan havittelevan myös Haasin omistusta.
































