Video: Sportivo TV

Huippupyöräilijä Chris Froome on ilmoittanut lopettavan uransa. Hän voitti urallaan muun muassa Tour de Francen neljästi.

Froome loukkaantui vakavasti harjoituslenkillä Ranskassa elokuussa 2025 törmättyään suurella nopeudella liikennemerkkiin. Hän sai useita kylkiluumurtumia, lannenikaman murtuman, ilmarinnan sekä sydäntä ympäröivien kalvojen repeämän. Lääkäreiden mukaan vammat olisivat voineet olla hengenvaarallisia.

Barcelonassa ennen tämän vuoden Tour de Francea puhunut Froome kertoi ensimmäistä kertaa julkisesti, että hänen kilpauransa on ohi.

– Valitettavasti jouduin viime kesänä siihen onnettomuuteen. En olisi halunnut urani päättyvän sillä tavalla. Tiesin kuitenkin jo silloin, että kaikki oli ohi, Froome sanoi.

41-vuotias Froome jäi ilman tallipaikkaa viime marraskuussa, kun hänen edustamansa Israel–Premier Tech ei enää jatkanut toimintaansa. Viimeiseksi kilpailukseen jäi kaksi viikkoa aiemmin ajettu Tour de Pologne, jossa hän sijoittui kokonaiskilpailussa 68:nneksi.

Froome voitti Tour de Francen vuosina 2013, 2015, 2016 ja 2017. Lisäksi hän juhli Giro d’Italian voittoa vuonna 2018 ja Vueltan ykköspaikkaa vuonna 2011 ja 2017. Hän saavutti myös kaksi olympiapronssia aika-ajossa  vuosina 2012 ja 2016.

Froomen ura kääntyi laskuun jo vuonna 2019, kun hän loukkaantui vakavasti Dauphinen ympäriajon aika-ajoon valmistautuessaan. Hän mursi muun muassa reisiluunsa, kyynärpäänsä, rintalastansa ja useita kylkiluitaan. Vaikka hän palasi kilparadoille, hän ei enää yltänyt aiemmalle huipputasolleen.

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)