Teini-ikäisten kanadalaisten unelma tenniksen Miamin Masters-turnauksen loppuottelupaikoista tuhotui perjantaina. Sekä 18-vuotias Felix Auger-Aliassime että 19-vuotias Denis Shapovalov hävisivät välieränsä.
Karsinnan kautta pääsarjaan päässyt Auger-Aliassime hävisi Miamin titteliä puolustavalle USA:n John Isnerille 6-7 (3-7), 6-7 (4-7). Auger-Aliassime pääsi syöttämään kummankin erän voitosta, mutta suli ratkaisevilla hetkillä.
– Noissa tilaisuuksissa ei saa epäonnistua. Tämä oli hirveää. Ilman muuta se johtui hermoista. Aivan kuin olisin saanut jonkun viruksen. Tätä on vaikea niellä, Auger-Aliassime manaili ATP-kiertueen verkkosivuilla.
Shapovalov taipui Sveitsin Roger Federerille selvin lukemin 2-6, 4-6.
– Oli epätodellista pelata Federeriä vastaan. Roger pelasi erinomaisen ottelun. En pysynyt hänen tasollaan. Yritän vain oppia tästä ja jatkaa eteenpäin, Shapovalov kertoi.
































