Vuoden 2021 Kalevan Maljan ratkaisu jäi viestinjuoksun SM-kilpailuiden toiselle kilpailupäivälle. Voittajaksi nousi lopulta Tampereen Pyrintö, jonka edellisestä Kalevan Maljan voitosta oli kulunut jo 71 vuotta.

Pyrintö on aiemmin voittanut Kalevan Maljan kolmesti 1920-luvulla ja kuudesti peräkkäin sotien jälkeen vuosina 1945 – 1950.

Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtajana 34 vuotta toiminut Jarmo Hakanen iloitsi voitosta täysin sydämin. Kalevan Maljan vastaanottivat Raatin stadionilla hänen tyttärensä Elisa Hakanen ja kahdeksan Suomen mestaruutta tänä kesänä 17-vuotiaiden ikäluokassa voittanut Jere Haapalainen.

– Oikeastaan kolmannen kerran minun aikanani taistelimme tosissaan Kalevan maljan voitosta. Nyt tärppäsi, Hakanen kertoi.

Eräät Pyrinnön suurimmista tähdistä eivät pystyneet osallistumaan Kalevan kisoihin eivätkä viestinjuoksun SM-kilpailuihin. Pyrinnön voiton ratkaisivatkin lopulta 16-17-vuotiaat poikaurheilijat, jotka Oulussakin voittivat mestaruuksia toinen toisensa jälkeen.

– Moniottelijamme Huntington ja Vanninen eivät tuoneet pisteen pistettä Pyrinnön laariin, Hakanen muistutti.

Tampereen Pyrintö voitti Kalevan Maljan pistein 433½. Viime vuoden voittaja Jyväskylän Kenttäurheilijat oli toinen kerättyään tasan 400 pistettä.

Lahden Ahkera ja Turun Urheiluliitto olivat kärkikaksikon tuntumassa kolmas ja neljäs pistein 372 ja 362.

Lähde: SUL:n tiedote.

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)