Konkarilaskija Aksel Lund Svindal on nimetty Norjan MM-alppijoukkueeseen. On kuitenkin vielä epävarmaa, osallistuuko 32-vuotias Svindal Vailissa ja Beaver Creekissä ensi maanantaina alkavissa MM-kisoissa yhteenkään kilpailuun.
Maailmancupin kokonaiskilpailun urallaan kahdesti voittanut ja viisi MM-kultaa saalistanut Svindal on ollut sivussa lokakuusta lähtien, kun hänen akillesjänteensä repesi harjoituskaudella. Hän ei ole pystynyt osallistumaan kuluvalla kaudella vielä yhteenkään kilpailuun, mutta suksille hän on jo harjoituksissa palannut. Päätös kilpailemisesta MM-rinteissä tehdään vasta kisapaikalla.
– Minulla on edelleen ongelmia, jos olosuhteet ovat vaikeat, mutta päivä päivältä mennään parempaansuuntaan. MM-kisoihin on vielä aikaa, mutta edistyminen on ollut lupaavaa, Svindal totesi hiljattainsport1.de -sivustolla.
Norjan MM-kisajoukkueeseen on tällä hetkenä nimettynä 11 urheilijaa. Suurimmat mitalitoiveetlepäävät tällä kaudella viisi maailmancupin osakilpailua voittaneen Kjetil Jansrudin sekäpujottelussa maailman kärkeen tällä kaudella murtautuneen Henrik Kristoffersenin harteilla.
































