
Ilkka Herola esitti sunnuntaina Rukan maailmancupissa tähän mennessä parastaan, kun hän leiskautti yhdistetyn mäkiosuudella 130,5 metrin mittaisen siivun. Lähtökohdat hiihto-osuudelle ovat aiempia päiviä paremmat, mutta olosuhteet Rukalla ovat todella julmat.
Pakkanen paukkui aamupäivällä 23 asteessa ja naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisaa jouduttiin siirtämään 40 minuutilla.
Herolalta kysyttiin Ylen haastattelussa, mitä tällainen pakkanen merkitsee urheilijoille.
– Se ei ole hyvä kenellekään. Se on terveysriski ja riski muutenkin. Rajua hommaa.
Herola oli suhteellisen tyytyväinen hyppyynsä.
– Tämän viikonlopun tasoon hyvä, että sai tähän perusvireeseen tällaisen suorituksen. Tuskin lähtöpaikka on sijoituksellisesti niin huono kuin eilen, Herola kuittasi tilanteensa ennen mäkiosuuden lopullisten tulosten valmistumista.
Yhdistetyn kisan 10 kilometrin hiihto-osuuden on määrä käynnistyä klo 16.