Golfin amatöörien EM-joukkuekisat päättyivät lauantaina ympäri mannerta. Sekä miehet että pojat taipuivat B-lohkon finaalissa 10. sijalle, mutta onnistuivat päätavoitteessaan eli säilyttämään paikan 1-divisioonassa ensi vuodelle.
Naiset lopettivat Walesin linkseillä voittoon ja 15. sijalle, kun taas erittäin kovan tuulen takia välillä keskeytetty tyttöjen turnaus Islannissa päättyi tappioon ja suomalaisten osalta sijalle 12.
Englannissa Royal St. George’s toimi miesten upeana kisa-areenana läpi viikon, ja viime vuoden The Open -kenttä haastoikin pelaajat todelliseen links-testiin. Ottelu Hollantia vastaan oli tasainen alusta asti ja joukkueet olivat rintarinnan. Loppumetreillä Hollanti käänsi edun itselleen, ja vei B-lohkon finaalin nimiinsä 1,5-3,5. Suomen täyden pisteen toi Elias Haavisto ja puolikkaan Santeri Lehesmaa.
– Päivän ottelu ratkesi putteihin, vastustajilla meni kaikki sisään ja saivat siitä momentumia. Pelattiin hyvin, mutta lopussa pomput meni vastustajille, Oskari Schuvalow pohti tiedotteella.
Naisten osalta Walesissa Conwy Golf Clubin huikean hieno links-kenttä pelasi ennakko-odotusten mukaisesti – luvassa oli reilusti tuulta ja pallojen pomputtelua perinteiseen links-tyyliin koko viikon ajan.
Lauantaina naisten joukkue kohtasi Islannin. Suomi sai terävöitettyä peliään edellispäivistä, otti 3-2 voiton sekä 15.sijan. Suomen pisteet toivat uusi foursomepari Anna Backman-Katri Bakker, Henni Mustonen ja Tia Teiniketo.
Saksassa St.Leon Rotin tunnetulla kentällä tulostaso oli äärimmäisen kova, ja birdiejä täytyi tehdä kasapäin. Poikien joukkue raivasi tiensä ennakkoluulottomasti B-lohkon finaaliin, mutta joutui tiukan väännön jälkeen toteamaan tappion Irlannille 2-3. Suomen pisteet puristivat foursomepari Viggo Talasmäki-Roope Juslin ja Ville Virkkala.
Suomen tyttöjen joukkue taipui Islannissa Oddur Golf Clubin kentällä viimeisessä ottelussa Sveitsille 1-4. Peli oli jälleen tiukkaa, ja kolme otteluista venyi viimeiselle viheriölle. Suomen ainoan pisteen nappasi June Weckman.
Lähde: Golfliitto
Lue myös:NHL:ssä sorvattiin mammuttimainen sopimus – kahdeksan vuotta ja 70 miljoonaa dollaria!

































