Suomen futsalmaajoukkue on kokenut tappion MM-jatkokarsinnassa Serbialle Vantaalla keskiviikkona. Suomen unelma MM-paikasta kuoli.

Serbia ja Suomi pelasivat 5-5-tasapelin, joten Serbia paineli vuoden 2021 MM-turnaukseen yhteismaalein 6-5.

Suomi hävisi vierasottelun Serbialle 0-1-lukemin reilu kuukausi sitten, joten Serbian mentyä keskiviikkona johtoon, tarkoitti se sitten sitä, että Suomen olisi pitänyt voittaa keskiviikkona vähintään kahdella maalilla päästäkseen MM-kisoihin.

Serbian avausmaalin jälkeen Suomen toivo heräsi, kun Tuukka Pikkarainen ja Panu Autio veivät Suomen 2-1-johtoon. Suomi kävi myös 3-2-johdossa Petri Grönholmin maalilla, mutta tauon jälkeen näytti huonommalta.

Jovan Lazarevic teki toisen puoliskon alkuun kaksi maalia ja näin Suomi joutui pinteeseen. Siltä olisi vaadittu tässä vaiheessa jo kolme maalia kisapaikkaan.

Autio iski vielä 4-4-tasoituksen, mutta kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Serbia meni taas 5-4-johtoon. Jukka Kytölä tasoitti 5-5:een, mutta se ei Suomelle enää riittänyt.

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)