Golfin Team Finland -amatöörimaajoukkueet kilpailevat tällä viikolla menestyksestä EM-viheriöillä 5.-9.7. neljässä eri maassa – miehet Englannissa, naiset Walesissa, pojat Saksassa ja tytöt Islannissa.

Jokaisessa joukkueessa on kuusi pelaajaa ja kaikissa turnauksissa sama formaatti – kahtena ensimmäisenä päivänä pelataan henkilökohtaista lyöntipeliä, ja viisi parasta tulosta lasketaan kunkin maan yhteistulokseen. 36 reiän lyöntipelitulosten perusteella joukkueet jaetaan ykkös-, kakkos- ja kolmosflightiin siten että kahdeksan parasta ratkaisevat mitalien kohtalon ja loput pelaavat sijoista 9.–16 sekä 17. ja siitä ylöspäin. Torstaista lauantaihin pelataan reikäpelejä, ja mitalit luonnollisesti ratkeavat lauantaina

Puolet miesten joukkueesta on pysynyt ennallaan viime vuodesta ja täydentynyt osin voittoisasta poikien joukkueesta. Englannissa suomalaiset ovat kovan testin edessä – kisakenttä Royal St. George’s on monille golfareille tuttu televisiosta, sillä siellä on pelattu The Open 15 kertaa, viimeksi kesällä 2021. Vahvasti bunkkeroitua links-kenttää pidetään yleisesti Open-rotaation haastavimpana, joka testaa pelaajat sekä tiiltä että griinien ympäristössä-

Joukkueen ennakkoon vahvimpana lenkkinä on suomalaisista maailmanlistalla korkeimpana oleva Elias Haavisto. Paluun parin vuoden tauon jälkeen tekee Santeri Lehesmaa, joka oli osa vuoden 2018 EM-kultajoukkuetta.

Naisten joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja innokkuutta. Kisa-areenana on Conwy Golf Clubin huikean hieno links-kenttä Walesissa. Luvassa on reilusti tuulta ja pallojen pomputtelua perinteiseen links-tyyliin.

Valmentaja Pasi Purhosen mukaan kenttä testaa pelaajien kykyä hallita lähtölinjaan lyöntiä sekä tietysti tuulessa lyöntien korkeuden hallinta on edellytys pituuden hallintaan. Griinit ja niiden ympäristöt ovat verrattain leppoisia muutamia miinoja lukuun ottamatta.

– Oltiin viime viikolla melkein koko naisten joukkue pelaamassa Women’s British Amateur, joten päästiin jo hieman totuttelemaan links-kentän makuun sekä nostatettua joukkuehenkeä! Jokaisen tavoitteena on tällä viikolla sitoutua 100 prosenttisesti joka lyöntiin ja pelata koko sydämellä joukkueelle, Krista Junkkari summaa Golfliiton tiedotteella.

Poikien joukkueessa on mukana neljä uutta kasvoa EM-areenoilla. Kisakenttä Golf Club St. Leon Rot on tunnettu kilpailunjärjestäjä, ja kotietua nauttivat saksalaiset lähtevät kilpailuun puolustavina mestareina.

– Harkkarundit vedetty, eilen 18 ja tänään muutama väylä etuysiltä ja loppuväylät takalenkiltä. Pelin juoni on selkeä – pidetään pallo pelissä tiiltä, eikä lähdetä yrittämään hienouksia. Kunnioitetaan par-tulosta ja vedetään väylät pitkän kaavan kautta väylältä, valmentaja Jussi Pitkänen kertoo tiedotteella.

Taianomaisessa Islannissa pelaava tyttöjen joukkue pelaa Golfklubburinn Oddurin kentällä, jonka puuttomia väyliä ympäröivät vuorotellen matalat pusikot ja rosoiset laavakivikot. Suomalaiset joutuvat ottamaan pelistrategiassaan huomioon myös kylmyyden – Atlantin keskelle on luvattu vain noin 10 asteen päivälämpötiloja ja sadekuuroja koko viikoksi.

Myös tyttöjen joukkueessa on useita uusia kasvoja, ja samalla joukkueen peräsimessä valmentajadebyyttinsä tekee Minea Blomqvist-Kakko.

Lähde: Golfliitto

Lue myös:Kohulausunnon tehnyt Lewis Hamilton veti sanojaan takaisin

Lue myös:Järkyttävää toimintaa – Venäjä palaa jääkiekossa neuvostoaikaan