Suomen paricurling-joukkue Tomi Rantamäki – Oona Kauste voitti viimeisessä ottelussaan Yhdysvallat 7-5. Kuusi ensimmäistä ottelua oli päättynyt tappioon.
Kauste oli avauspäivänä kyyneleet silmissä, kun turpaan tuli. USA-voitosta hän oli hyvin iloinen.
– Lähdimme tänne viimeiseltä rankingsijalta, joten jokainen voitto oli plussaa ennakkoasetelmiin nähden. Hienoa, että se voitto tuli, Kauste kommentoi Suomen joukkueen twitter-tilillä.
Rantamäen mukaan peli parani turnauksen edetessä.
– Nousujohteinen turnaus meiltä. Kahteen viimeiseen päivään tuli parhaat matsit, ja mielestäni opimme alkupään virheistämme. Tappiot ovat aina kasvattavia, mutta kokonaisuutena osoitimme, että pystymme pelaamaan maailman parhaiden joukossa, hän sanoi.
Jo olympiaturnaukseen pääsy oli Suomelta merkittävä saavutus. Turnaukseen hyväksyttiin vain kahdeksan joukkuetta ja monta kovaa curling-maata jäi rannalle.
































