Espirito Santo Trophyn eli golfin naisamatöörien MM-kisojen toisena päivänä Ranskassa suomalaiset eivät saaneet parastaan irti.

Kahden kierroksen jälkeen Suomi on kokonaistuloksessa +9, joka oikeuttaa sijoitukseen puolenvälin paremmalle puolelle 56 joukkueen sisällä. Toisen kierroksen ollessa vielä kesken Suomi on jaetulla 23.sijalla.

Torstaina peliareenana oli selvästi haastavampi Le Golf National, jossa vaatii tarkkuutta jokaisella osa-alueella avauksista lähestymisiin ja viheriöihin. Parhaiten urakasta selviytyi toista päivää peräkkäin Anna Backman, 74/+3. Toinen joukkueen päivän yhteistulokseen +10 laskettu kierros oli Katri Bakkerin 78/+7.

– Tänään oli vähän ”off-day” kaikilla. Näyttää siltä, että saadaan heti huomenna revanssi Le Golf Nationalin kentästä. Pelaajat olivat totta kai pettyneitä rundin jälkeen, mutta hyvän treenin ja keskustelun jälkeen katseet on suunnattu jo eteenpäin. Nyt aikaisin palautumaan ja huomenna uuteen nousuun, valmentaja Jussi Pitkänen summasi päivän saldoa.

Suomalaisten korttiin merkattiin tänään yhteensä neljä tuplabogia, jotka täytyy saada karsittua pois. Lisää birdiejä ja iskupaikkoja tarvitaan kahdella viimeisellä kierroksella, mikäli mielii nousta tuloslistalla

Moni kärkijoukkueista pelasi tänään helpommalla Golf de Saint-Nom-La-Bretechen kentällä, mutta päivän kovimman tuloksen löi tauluun Ruotsi, joka kesytti Le Golf Nationalin joukkuetuloksella -8. Vertailuna Suomi teki tänään kuusi birdietä Ruotsin 13 vastaan samalla kentällä.

Huippupäivän avulla Ruotsi ampaisi kilpailun kärkeen yhteistuloksella -9, takanaan Yhdysvallat ja Saksa tuloksessa -7. Henkilökohtaista kisaa johtaa Ruotsin Meja Ortengren tuloksella -6.Suomen pelit jatkuvat näillä näkymin perjantaina Le Golf Nationalilla.

Lähde: Golfliiton tiedote