Moukarinheittäjä Tuomas Seppäsen ensi kesän MM-kisoihin tähtäävä harjoittelu etenee japanilaismaustein terästettynä. Seppänen keräsi oppia olympiavoittaja Koji Murofushin toissa syksyn Suomen vierailulta ja loi samalla toimivan yhteistyösuhteen heittäjän kanssa.

– Syksyn ensimmäinen selonteko oli aika seikkaperäinen. Kyllä hän oli kelannut ne videot kunnolla läpi, sanoo Seppäsen valmentaja Juha Lahtinen.

Lahtinen puhuu videoista, joita kaksikko lähetti Murofushille. Toisen polven heittäjänä ja tutkijana lajiin paneutunut Murofushi näki Seppäsen heittoja harjoituksista, Kalevan kisoista ja Zürichin EM-kilpailuista.

EM-kisoissa Seppänen kiskaisi loppukilpailuun. Porilaisen mukaan Zürichin heitoissa oli tehoa ja ”hyvä tatsi kropassa”, mutta tekniikka ei pysynyt koossa. Siihen haetaan muutosta lajitaitoa parantamalla. Murofushi on yksi avun lähteistä.

– Ongelmat ovat liikkeelle lähdössä. Jos sen saa ajettua hyvin sisään, heitto menee hyvin, Seppänen sanoo.

– Lantio meinaa peruuttaa heiton alussa alta pois ja ensimmäinen pyörähdys on vähän tyhjä. Siihen ei ole tule täyttä tehoa.

Syystalven aikana tekniikkaa on hiottu heitto- ja kuivaharjoitteilla. Seuraava askel on tavata Murofushi heti kun mahdollista.

– Tässä on kolme mahdollisuutta. Joko Murofushi pääsisi käymään Suomessa, minä menen käymään hänen luonaan tai sitten jos hänelle tulee käyntiä muualle Eurooppaan, käyn siellä hänen luonaan, Seppänen sanoo.

Ennen tapaamista Seppänen aikoo lähettää Japaniin lisää videoita.

Treeni tasaisemmaksi

Toissa syksyn vierailullaan Tanhuvaaran urheiluopistossa Murofushi korosti tasapainon, hyvän liikkuvuuden ja kehon hallinnan merkitystä. Opit näkyvät Seppäsen harjoittelussa.

– Pidennetyt alkuverryttelyt, siihen lisäksi tietynlaisia kehonhallintaliikkeitä ja liikkuvuusjuttuja. Niitä olen tehnyt jo vuoden verran. Hyödyn huomasi jo parissa kuukaudessa. Keho alkoi toimia ihan eri tavalla, Seppänen sanoo.

– Kaikenlainen tekeminen harjoittelussa on myös tasaisempaa. Ei tempoilevaa niin, että on kauhean kova viikko ja kevyt viikko, vaan tasaisesti kuormittavaa ja eteenpäin vievää.

Viime kesänä Seppänen, 28, heitti 75,22 eli aivan kolme vuotta sitten syntyneen ennätyksensä 75,31 tuntumaan. Ensi kesän tavoite on heittää Pekingissä MM-finaalissa. Se tarkoittaa ennätyksen rikkomista, kun MM-tulosraja on 76 metriä.

– Pysytään terveenä ja harjoitellaan hyvin, ei se muuta vaadi, Seppänen sanoo.

Pankista vastapainoa

Terveyden vaaliminen on ollut Seppäsen ykköshuoli lajitaidon kehittämisen ohella.

– Olen konsultoinut asiasta lääkäreitä. Minulla on astma, mutta olen pitänyt taukoa lääkityksestä. Lääkäri suositteli kuitenkin jatkamaan lääkitystä pienellä annostuksella, koska näin voi ehkäistä pidempiaikaisia infektioita, Seppänen sanoo.

– Harjoitteluun on myös löytynyt hyvä balanssi. Keho palautuu, eikä tule sellaisia rasitusperäisiä juttuja välttämättä yhtä paljon kuin ennen.

Seppäsen mukaan osa-aikainen työ pankissa tukee hyvin moukarinheittoa ja tuo vastapainoa, vaikkei se ole sitä mihin rakennusinsinööri on koulutettu.

– Joskus on vain yksi päivä viikossa ja joskus ehkä 3-4 päivää. Harjoittelu säätyy hieman töiden mukaan, mutta ei alle viiden tunnin työpäivä paljon harjoittelua häiritse.

LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi)