Hofstran yliopistojoukkueen suomalaistulokas Marianne Kalin oli liekeissä keskiviikkona kun Colonial Athletic Association -konferenssin pudotuspelit käynnistyivät. Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarjassa NCAA:ssa. Hofstra kaatoi Towsonin yliopiston selkein luvuin 77–66 (38–27) ja eteni puolivälierävaiheeseen.
Kalin iski ottelussa 19 minuutissa 12 pistettä, nappasi yhden levypallon ja riisti pallon vastustajalta kahdesti. Hofstra kohtaa konferenssin puolivälierissä torstaina Elonin yliopiston, joka sijoittui runkosarjassa ensimmäiseksi Hofstran ollessa kahdeksas.
Annika Holopaisen edustama Old Dominion porskuttaa kohti Conference USA -konferenssin huipennusta. Joukkue lakaisi keskiviikkona alta UTEP:n yliopistojoukkueen tasaisella suorittamisella lukemin 80–70 (40–45).
Holopainen pussitti ottelussa 12 pistettä, nappasi 8 levypalloa ja jakoi 2 syöttöä. Hän pelasi 34 minuuttia. Old Dominion kohtaa konferenssin puolivälierävaiheessa torstaina Southern Mississippin yliopiston, joka sijoittui konferenssin runkosarajassa kolmanneksi. Old Dominion lähti pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.
Sara Rokkasen edustama Toledo pääsi välieriin kaatamalla Mid-American East-konferenssin voittajan Kent Staten lukemin 67–63 (39–35). Sara Rokkanen ei pelannut ottelussa. Toledo kohtaa välierissä perjantaina Buffalon yliopiston.
Lähde: Koripalloliiton tiedote

































