Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n konferenssipudotuspelit päättivät usean suomalaisen naiskoripalloilijan kauden. Kuusi joukkuetta taistelee yhä paikoista valtakunnallisiin lopputurnauksiin.

Annika Holopaisen Old Dominion taistelee keskiviikkona jatkosta naisten Yliopistosarja NCAA:n Conference USA -konferenssissa. Konferenssin kuudenneksi sijoittunut Old Dominion kohtaa avauskierroksella 12. sijoittuneen UTEP:in yliopiston.

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaavien Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin Hofstra pelaa keskiviikkona Colonial Athletic Association -konferenssin pudotuspelien ensimmäistä kierrosta. Yhdeksänneksi sijoittunut Hofstra jahtaa jatkopaikkaa kohtaamalla ensimmäisellä kierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen Towsonin.

American Universityssä isoja minuutteja raatavan Elina Koskimiehen kausi sai jatkoa maanantaina, kun joukkue kaatoi Patriot League -konferenssin pudotuspeleissä Boston Universityn lukemin 57–51 (29–25). Koskimies raatoi 35 minuuttia nakuttaen kahdeksan pistettä ja keräten kaksi levypalloa. American Universityn urakka jatkuu Patriot League -konferenssin välierissä, joissa American kohtaa runkosarjan voittaneen Bucknellin.

Sara Rokkasen Toledon yliopistojoukkue eteni maanantaina Mid American -konferenssin välieriin pudottamalla pudotuspelien avauskierroksella Akronin selkein lukemin 65–37 (33–18). Rokkanen pelasi 12 minuuttia. Hän tilastoi kolme levypalloa ja kaksi syöttöä. Toledo kohtaa seuraavaksi keskiviikkona Kent Staten Mid American -konferenssin välierissä.

Riikka Kujalan edustama Wyoming kohtaa tiistaina Fresno Staten Mountain West -konferenssin välierissä. Wyoming sijoittui runkosarjassa toiselle sijalle ja pääsi lepäämään konferenssin pudotuspelien avauskierroksen.

Olivia Moskarin Marquette pelaa tiistaina Big East -konferenssin finaaleissa runkosarjan ykköstä DePaulia vastaan. Marquette pudotti matkalla konferenssifinaaleihin Georgetownin ja Creightonin yliopistojoukkueet. Moskari ei pelannut otteluissa.

Heidi Byrd ja Taru Madekivi jättävät hyvästit NCAA-parketeille

Ninni Salmen San Franciscon pelit päättyivät maanantaina kun joukkue kaatui Conzagalle lukemin 77–46 (47–17) West Coast -konferenssin välierissä. Salmi pelasi ottelussa 13 minuuttia urakoiden kaksi pistettä ja kaksi levypalloa. Päättynyt kausi oli Salmelle toinen NCAA:ssa.

Anniina Äijäsen edustama Xavier kaatui niukasti Big East -konferenssin pudotuspeleissä Butlerille. Äijänen urakoi 66–68 (34–35) -tappioon päättyneessä ottelussa kuusi pistettä, raapi kuusi levypalloa sekä torjui vastustajaa kertaalleen. Äijänen tilastoi kolmannella NCAA-kaudellaan keskimäärin 3,6 pistettä, 2,4 levypalloa sekä 0,6 syöttöä.

Heidi Byrd päätti nelivuotisen urakkansa NCAA:ssa runkosarjaan. Byrdin joukkue Houston Baptist jäi konferenssin pudotuspelien ulkopuolelle sijoittuen taulukon sijalle 11.

Byrd osallistui viimeisellä kaudellaan 28 otteluun pelaten isot 28,9 minuutin keskiarvot. Hän pussitti päätöskaudellaan 7,9 pistettä, haki 2,7 levypalloa ja jakoi 1,5 syöttöä ottelua kohden. Byrd jätti jälkensä Houston Baptistiin sijoittuen 10. sijalle joukkueen kaikkien aikojen syöttövertailussa.

Myös North Floridan paitaa kantanut Turun Riennon kasvatti Taru Madekivi jättää hyvästit NCAA-parketeille. Madekiven North Florida ei edennyt konferenssin pudotuspeleihin.

Madekivi pelasi päättyneellä kaudella yhdeksän minuutin keskiarvolla 17 ottelussa. Hän tilastoi 1,2 pistettä, 0,5 levypalloa ja 0,3 syöttöä ottelua kohden.

Iida Ahvenaisen toinen kausi NCAA:ssa päättyi MAAC-konferenssin välierään, kun Iona kaatui Quinnipiacin yliopistolle lukemin 59–64 (28–26). Ahvenainen ei pelannut ottelussa. Hän pelasi toisella yliopistokaudellaan keskimäärin 5,4 minuuttia ottelua kohden viimeistellen 0,7 pistettä ja 0,4 levypalloa.

Richmondin yliopiston Tuuli Mennan kausi Yhdysvaltojen yliopistoparketeilla päättyi myös konferenssin pudotuspeleissä. Menna pelasi toisella NCAA-kaudellaan 20 ottelussa 9,7 minuutin keskiarvolla. Hän tilastoi 0,9 pistettä ja keräsi 1,8 levypalloa.

Myös Maria Besselinkin Wagnerin ja Oona Ekströmin Pittsburghin pelit päättyivät runkosarjaan. Suomalainaiset eivät keränneet tilastoja kauden aikana.

Lähde: Koripalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)