
Lentopalloilija Roosa Koskelo jatkaa tutuissa ympyröissä menestyksen metsästystä. Liberolla käynnistyy jo kolmas kausi saksalaisessa huippuseurassa Allianz MTV Styttgartissa.
– Kyllähän se oli vähän kuin kotiin olisi tullut, kun tänne elokuun alussa tulin. Joukkue on mennyt aika uusiksi. Suurin uudistus on se, että meillä ei käytännössä omalle pelipaikalle toista pelaajaa lainkaan.
Kaikkiaan joukkuettaan Koskelo kuvailee syystäkin laadukkaaksi.
– Materiaali on todella laaja ja porukka tuntuu hitsaantuneen jo hyvin yhteen kentällä, kuten sen ulkopuolellakin. Ykköskuusikkoa ei oikein pysty edes sanomaan, se on erinomainen juttu.
Schwerin ja Dresden ovat Koskelon mukaan kovimmat kilpakumppanit ja kolmanneksi joukkueeksi hän lisää vielä Potsdamin.
– Meidän etuna on näihin nähden materiaalin laajuus. Täysi mahdollisuus mestaruuteen ja Saksan Cupiin on olemassa. Omissa käsissä. Tavoite on tuplamestaruus.
– Odotan vaan kamalasti, että päästään pelaamaan. Niin paljon on ollut, ja on edelleen, kaikenlaisia epävarmuustekijöitä on ympärillä.
Saksassa pelaajat on testattu viikoittain ja sama käytäntö jatkuu, sillä ennen jokaista liigapeliä on oltava negatiivinen testitulos.
Stuttgart saa ottaa kotipeleihinsä tässä vaiheessa 500 katsojaa, kun tulijoita olisi noin 2500. Liput avauspeliin myytiin loppuun silmänräpäyksessä.
Avauspelissä sunnuntaina Stuttgart oli ylivoimainen kaataen vierailleen Vilsbiburgin 3-0 (25-16, 25-12, 25-18). Stuttgart pelasi käytännössä koko pelaajistollaan Koskelon uurastaessa liberona.
Naisten Bundesligassa on mukana 11 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan ennen pudotuspelejä.
Stuttgart on mukana myös tuttuun tapaan Mestarien liigassa, jossa sen pitäisi lohkovaiheen paikan ratkaisevassa parissa kohdata Dinamo Moskova. Otteluita ei vielä ole saatu sovituksi pelikalenteriin koronarajoitteiden takia.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote