Viivi Lehikoinen on kellottanut Sveitsin La Chaux-de-Fondsin kansainvälisissä kisoissa 400 metrin aidat aikaan 54,68.

Lehikoisen aiemmin tänä kesänä tekemä SE-aika on 54,40. Nyt nainen koki olosuhteet haastaviksi.

– Aika vaikeat olosuhteet. Takasuoralla oli vastatuuli ja tuntui, että otin aidat vähän kaukaa. Samoin kaarteessa, siinäkin tuuli ja nekin aidat tuli otettua aika kaukaa. Ei mikään helpoin kilpailu, kun tämä on minulla vaikea paikka, kun ollaan korkealla. Siinä mielessä olen tyytyväinen aikaan, kun oli vaikea kisa, Lehikoinen totesi SUL:n tiedotteessa.

La Chaux-de-Fonds sijaitsee korkeassa ilmanalassa noin tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Se toki voi myös auttaa tekemään tulosta.

Belgian Hanne Claes voitti ennätyksellään 54,33. Kakkoseksi tullut Norjan Kline Kloster juoksi 54,57. Se on hänen uransa toiseksi paras kellotus.

Lehikoinen oli kolmas. Hän kertoi lähestyneensä poikkeuksellisissa olosuhteissa järjestettävää kisaa tällä kertaa hieman eri tavalla.

– Nyt tein vähän eri tavalla kuin aiemmin. Jäin alemmaksi yöksi ja tulin tänne vasta nyt kilpailupäivänä. Voisi kuvitella, että jatkossa kannattaa toimia samalla tavalla, eikä tulla tänne ylös jo päivää aikaisemmin, kuten aiemmin, Lehikoinen sanoi.

Lähde: SUL

Lue myös:Kova väite ManU:sta: tämän verran rahaa on käytettävissä tähtihyökkääjän hankintaan

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)