Somero, vaikka kaupunkikastiin nousikin vuonna 1993, on ollut vanhastaan vahvaa maatalousseutua ja on sitä edelleenkin. Peltojen raivaukseen on tarvittu vuosisatojen ajan pitkiä seipäitä ja kankia, joilla kivet ja kannot kammettiin ylös. Someron vaakunassa oleva palava kanto kuvaa juuri tätä peltojen raivaustyötä. Siihen liittyen Someron kaupungintalon edustalla on myös harrastajakuvanveistäjän tekemä raivaajapatsas, jossa mies kankeaa seipään avulla kantoa maasta.

Kun pellot oli saatu raivattua, seipäitä tarvittiin yhä. Someron suuret peltoaukeat täyttyivät aina 1960-luvulle saakka kesäisin sadoista tuhansista seipäistä, joilla kuivattiin niin niitetty heinä kuin viljakasvitkin. Karja laidunnettiin taas seipäiden avulla aidatuille alueille. Pyykkiseipäät ja leipävartaat kuuluivat myös somerolaisten maalaistalojen varusteisiin entisaikaan.

Seiväshypyn harrastus sai alkunsa Somerolla jo ennen sotia, ehkäpä seipäät tai aitariut ovat olleet siinäkin alkusysäyksen antajina. Sotien jälkeen seiväshyppyharrastus virisi voimakkaana ja 1950-luvun puolivälissä somerolaiset nuorukaiset Pentti Nikula ja Kauko K. Nyström nousivat jo Suomen mestaruuskilpailutasolle.

Vuonna 1939 syntynyt Pentti Nikula varttui maalaistalossa ja oli jo nuoresta pojasta alkaen mukana talon erilaisissa töissä, jotka tuohon aikaan tehtiin paljolti raavaasti ihmisvoimin. Tästä hän sai vahvan ruumiillisen kunnon ja myös sen henkisen lujuuden, joiden ansiosta nousi sitten 1960-luvulla maailman maineeseen juuri seiväshyppääjänä. Lajissa, joka yleisurheilulajeista on varmasti vaativin, kun siinä tarvitaan mahdollisimman monipuolisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia ja lisäksi vaaditaan äärimmäistä rohkeutta ja tahdonvoimaa.

Pentti Nikula voitti seiväshypyssä vuonna 1955 poikien SM-hopeaa, joka oli hänen ensimmäinen SM-mitalinsa.Ensimmäisen Suomen mestaruutensa Pentti Nikula voitti kuitenkin maatalousalalta eli sokerijuurikkaan harvennuksen joukkuekilpailusta ja teki sen siinä lajissa kaikkiaan kolme kertaa.

Perinteinen somerolainen maatalousala oli Pentin tähtäimessä myös ammatillisesti, kun hän lähti opiskelemaan Uudenmaan maamieskouluun Vihtiin. Nopea kehitys urheilussa ja seiväsvalmentaja Valto Oleniuksen tämän innoittamana alkanut houkuttelu saivat maamieskoulusta valmistuneen Nikulan vaihtamaan opiskelualansa liikunnanohjaajakurssille Pajulahden Urheiluopistolle.

Se oli Nikulan urheilu-uran kannalta ratkaiseva päätös. Pajulahden Urheiluopiston talouspäällikkö ja Suomen Urheiluliiton seiväsvalmentaja Valto Olenius oli koko ajan läsnä ja urheiluopiston maapohjahalli takasi talvellakin kohtuulliset harjoitteluolosuhteet. Valmentajan ja valmennettavan yhteistyö oli nyt saumattoman tiivistä. Yhteinen tavoite oli nousta maailman huipulle.

USA:ssa jo 1940-luvulla keksityt taipuisat lasikuituseipäät tekivät samaan aikaan tuloaan ja ensimmäiset niistä saatiin Suomeenkin vuonna 1961. Pentti Nikula omaksui fyysisesti vahvana ja luonteeltaan rohkeana hyvin nopeasti uuden välineen entistäkin vaativamman teknisen osaamisen. Ja niin hänen tuloksensa lähtivät nousemaan yhä hurjempaa vauhtia.

Lasikuituseipäät hyväksyttiin virallisiksi välineiksi vuodesta 1962 alkaen ja terässeipäät jäivät lopullisesti historiaan. Lähtökohdat suomalaisen koko maailmaa järisyttävän urheiluhistorian kirjoittamiseksi olivat näin valmiina 50 vuotta sitten.

Jo talvella 1962 Pentti Nikula osoitti mitä tuleman pitää. Hän ylitti helmikuussa Itä-Berliinin Dynamo-hallissa ensimmäisen Euroopan ennätyksensä 471. Kesän alettua hän paransi ulkoratojen Euroopan ennätystä neljästi: 472, 475, 480 ja 485. Sen jälkeen hän pääsi jo ME:n yrittämiseen. ME oli kesän alussa ehtinyt lasikuituseipäiden myötä nousta jenkkien toimesta 493:een.

Edustaessaan Varsinais-Suomen piiriä Helsingin Olympiastadionilla 15.6. pidetyssä piiriottelussa Nikula jo ylitti 494, mutta silloisten sääntöjen mukaan riman ali hyppääjän perässä kaatunut seiväs esti sen hyväksymisen.

Viikkoa myöhemmin juhannusaattona Kauhavalla kaikki oli kunnossa ja Nikulan uusi ME 494 oli historiallinen saavutus, kun seiväshypyn ME ensimmäisen kerran 36 vuoteen siirtyi pois amerikkalaisilta. Nikula oli myös ensimmäinen ME:n tehnyt suomalaishyppääjä ja on edelleen toistaiseksi ainoa urheilijamme, joka on tehnyt ME-tuloksia hyppylajissa.

Arvokisoja oli tuolloin vain joka toinen vuosi. Vuonna 1962 vuorossa olivat EM-kisat Belgradissa, jossa Nikula voitti Euroopan mestaruuden toisen somerolaisen Kauko Nyströmin voittaessa pronssia. Kaksi EM-mitalia siis samoista kisoista ja samasta lajista samaan kuntaan.

Kukaan ei rikkonut Nikulan ME:tä enää kesän 1962 aikana. Seuraavan vuoden hallikauden Nikula aloitti hyppäämällä Pajulahdessa uuden sisäratojen ME:n 492. Hänen talven toinen kilpailunsa samassa paikassa 2.2.1963, päivää ennen 24-vuotissyntymäpäiväänsä, muodostui historialliseksi. Kilpailussa ei yritetty sentin parannusta, niin kuin jotkut myöhemmät ME-hyppääjät tekivät, vaan nostettiin rima suoraan tasan viiteen metriin. Nikula ylitti sen komeasti toisella yrityksellä ja näin rikkoutui yleisurheilun yksi tavoitelluimmista haamurajoista ensimmäisen kerran.

Kilpailu ei päättynyt kuitenkaan siihen, vaan seuraavaksi rima nousi 505:een joka sekin ylittyi. Rimaa nostettiin yhä, nyt jo 510:een, jonka Nikula ylitti heti ensimmäisellään. Näin hän teki samassa kilpailussa kolme uutta ME:tä parantaen yhteensä 18 cm sisäratojen ennätystä! Jotain ainutlaatuista, jota ei oltu nähty aikaisemmin.

Näillä perusteilla, nyt kun vuosina 2012 ja 2013 tulee kuluneeksi 50 vuotta Pentti Nikulan maailmanennätyksistä ja maineteoista, on hän ansainnut pysyvän muistomerkin somerolaiseen maisemaan. Patsaan sijoituspaikka kaupungintalon portilla ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kiiruun puiston kulmalla sekä pääkadun ja urheilukentälle johtavan kadun risteyksessä tekee parhaiten kunniaa suurelle mestarille. Pentti Nikula oli seiväshypyn mestari sekä uranuurtaja ja raivaaja, jonka luoma perinne toivon mukaan elää näin ja säilyy jälkipolville pitkälle tulevaisuuteen Somerolla ja koko Suomessa.

LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi)