Moukarinheittäjä Sara Killinen on kiskaissut Suomen ennätyksen Yhdysvaltain yliopistosarjan kilpailussa. Se tuli tosin hänen sivulajissaan, eli painonheitossa.

Killinen voitti painonheittokilpailun Clemsonissa South Carolinan osavaltiossa tuloksella 22,76. Myös aiempi SE 22,66 oli Killisen nimissä toissa vuodelta.

Killisen mukaan parempaankin oli edellytykset.

– En oikein saa heiton loppuun poweria, jos saisin siihen loppuun hyvän iskun ja loppuvedon tulemaan kahdella jalalla, se tekisi tulokseen tosi paljon lisää. Pyörähdykset olivat nyt vähän parempia, Killinen kertoo SUL:n tiedotteessa.

Killinen on talven mittaan heittänyt kolme kilpailua. Kahden avauskilpailussaan hän sivusi silloisia SE-lukemia 22,66 ja heitti toisessa kilpailussaan 22,54.

Killisellä on vielä kaksi painonheittokilpailua jäljellä ennen kuin ura Virginia Tech -opinahjon yleisurheilujoukkueessa päättyy. Niistä jälkimmäinen on Yhdysvaltain yliopistosarjan NCAA:n hallimestaruuskilpailu maaliskuussa Virginia Beachin uudessa hallissa.

Killisen päälaji on siis moukarinheitto. Kuluvan talven Killinen on harjoitellut Greg Jackin valmennuksessa, vaikka ei enää kilpaile keväällä opinahjonsa joukkueessa.

– Nyt on ollut vielä sen verran kylmää, että ei ole heitetty pihalla, mutta tekniikkaa on pistetty kuntoon oikein kunnolla, Killinen sanoi.

Killinen jatkaa Virginia Techissä toukokuulle, jolloin hän vastaanottaa maisterin paperit.

LUE MYÖS: Näkökulma: Liiga supistuu ja mullistuu 2027 (KiekkoUutiset.fi)