Suomen U18-poikien tappio keskiviikkona Tshekille Georgian Tbilisissä pelattavissa lentopallon EM-kisoissa tiesi pudotuspelipaikan jäämistä haaveeksi. Tappio 0-3 (21-25, 23-25, 20-25) tiesi samalla myös MM-kisapaikan karkaamista saavuttamattomiin.

Suomi kohtaa lohkon päätöspelissä torstaina Serbian klo 16.30. Suomen sijoitus lohkossa tulee olemaan viides ja loppusijoituksen 10. tai 11.

– Tshekin vahvaan nelospaikan hyökkäykseen käytännössä hävisimme. He pelasivat yksinkertaista peliä. Kontrolloitua ja vähillä virheillä. Tarjosivat mahdollisuuden voittoon, mutta tänään valitettavasti meiltä vain laiturit pystyivät pitämään oman tasonsa. Muilla osa-alueilla hävisimme tänään.

– Pettynyt olo koko ryhmällä. Vielä voitolla olisi ollut huomenna saumaa taistella jatkopaikasta. Kerätään terveet miehet kasaan ja lähdetään hakemaan turnauksen ehjintä peliä.

– Todella iso kiitos kaikille suomalaiskannattajille, jotka ovat tänne matkustaneet. Kannustuksesta ei ole jäänyt mitään kiinni. Hienosti olemme saaneet kaiken tuen. Hienoa, että fanikulttuuria löytyy näihinkin peleihin. Iso hatunnosto heille, Suomen valmentaja Oskar Manninen totesi Lentopalloliiton tiedotteessa.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote

Lue myös: Poikien U18-lentopallomaajoukkueen EM-jatkohaaveille paha kolaus – ”Esitys oli turnauksen paras sekä ehjin”

Lue myös: Suomen rantalentopalloilun ykkösparille hieno päänahka