Houston Rocketsin kone yskii pahasti koripalloliiga NBA:ssa. Selvän johtoasemansa menettänyt Houston taipui torstaina kotihallissaan Atlanta Hawksille 108-113.

Houston laittoi vuodenvaihteessa pystyyn yhdeksän ottelun mittaisewn voittoputken. Sen jälkeen Rockets on hävinnyt 13 ottelustaan kahdeksan.

Houston johti viimeisellä neljänneksellä 20 pisteen turvin ja vielä vajaa neljä minuuttia ennen loppua 106-99. Atlanta teki sitten 10 peräkkäistä pistettä ja painui voittoon.

Atlanta vei neljännen neljänneksen nimiinsä 40-22. Tim Hardaway Jr teki 12-minuuttisen aikana mahtavat 23 pistettä.

Hardaway pussitti yhteensä 33 pistettä. Viime kesänä Houstonista Atlantaan siirtynyt tähtisentteri Dwight Howard saalisti 24 pistettä ja 23 levypalloa. Paul Millsap heitti 16 pistettä.

– Emme tainneet edes katsoa tulostaulua (loppukirin aikana). Yritimme vain saada mahdollisimman monta pysäytystä puolustuspäässä ja sitten helppoja koreja. Tim upotti hulluja heittoja, joten yritimme saada hänelle paikkoja hyökätä korille, Howard kertoi Atlanta Journal-Constitution -lehdelle.

Howard pelasi ensimmäisen kerran Houstonissa sen jälkeen, kun hän siirtyi synnyinkaupunkinsa seuraan viime kesänä.

– En ajatellut sitä (paluuta) sillä tavalla. Tiesin vain, että meidän piti voittaa tämä ottelu Miamissa tulleen rankan tappion jälkeen. Ei kyse ollut siitä, että minun pitää voittaa, koska palasin nyt ensimmäisen kerran tänne. Minä halusin vain voittaa, Howard sanoi.

Houstonia ei auttanut edes James Hardenin 41 pisteen iltapuhde. Clint Capela saalisti 22 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Eric Gordon pussitti 13 pistettä.

Gordonin ja Trevor Arizan kaukoheitot olivat pahasti hukassa. Kumpikin yritti kolmen pisteen kaaren takaa 10 kertaa. Gordon sai kaksi sisään, Ariza yhden.

Houston (36 voittoa – 17 tappiota) on alamäestään huolimatta Läntisessä konferenssissa kolmantena. Atlanta (29-21) on idän puolella viidentenä.

NBA, torstain tulokset (02.02.2017):

Washington – LA Lakers116-108
Houston – Atlanta108-113
San Antonio – Philadelphia102-86
LA Clippers – Golden State120-133

https://twitter.com/NBA/status/827401295459790850

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)