Naomi Osaka on edennyt kahdeksan parhaan joukkoon tenniksen Australian avointen naisten kaksinpelissä. Neljänneksi sijoitettu japanilainen kukisti maanantaina Latvian Anastasija Sevastovan tiukan taiston päätteeksi 4-6, 6-3, 6-4. Sevastova oli rankattu turnauskaaviossa 13:nneksi.
Osaka oli ollut vaikeuksissa myös edellisellä kierroksella Taiwanin Su-Wei Hsiehiä vastaan.
– En vain luovuttanut. Sevastova pelasi todella hyvin. En tiennyt mitä tehdä tietyillä hetkillä, joten yritin vain pysyä mukana. Ajattelin, että olen ollut tässä tilanteessa aikaisemminkin. Viime kerralla se tilanne oli vielä huonompi, Osaka kertoi Australian avointen verkkosivuilla.
Osaka on viimeisin naisten Grand Slam -voittaja. Hän nappasi ensimmäisen Grand Slam -tittelinsä viime syyskuussa US Openissa.
Osaka kohtaa seuraavaksi Ukrainan Elina Svitolinan. Kuudenneksi sijoitettu Svitolina löi maanantaina USA:n Madison Keysin 6-2, 1-6, 6-1.
Kahdeksan parhaan joukkoon on edennyt myös seitsemänneksi sijoitettu Tshekin Karolina Pliskova, joka jyräsi Espanjan Garbine Muguruzan 6-3, 6-1. Pliskova kohtaa seuraavaksi joko ykköseksi sijoitetun Romanian Simona Halepin tai USA:n Serena Williamsin.

































