
Veli-Matti ”Aku” Partanen käveli lauantaina 20 kilometrin ennätyksensä tyystin uuteen asuun Slovakian Dudincessa. Partanen tuli maaliin ajassa 1.21.46, jolla hän nousi Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi Euroopan mestari Reima Salosen ja maailmanmestari Valentin Konosen jälkeen.
Partanen paransi ennätystään rajusti. Edellinen ennätys oli 1.24.01.Dudincen kilpailun voitti kolumbialainen vuoden 2017 maailmanmestari Eider Arevalo ajalla 1.19.23.
Partanen oli kahdeksas ja eurooppalaisista toiseksi paras Ruotsin Perseus Karlströmin jälkeen.
– Sain nyt ensimmäistä kertaa urallani hyvän suorituksen 20 kilometrille. Kilpailu oli ehjä ja tasapainoinen. Vauhdinjako onnistui, Partanen kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.
– Myös tekniikka pelasi hyvin. Sain puristaa sen mitä koneesta irti lähti eikä tarvinnut kantaa tekniikasta huolta, Partanen jatkaa.
Partaselle 20 kilometriä on nykyisin päämatka ja kauden päätavoite on onnistua elokuussa Budapestin MM-kilpailuissa. Sen suhteen Partanen kokee, että kaikki on nyt kunnossa.
– Kilpailu oli täysin linjassa sen kanssa, mitä olen treeneissä tehnyt, eikä treeneissä ole vielä vedetty ihan kovimpia tehoja. Tähän kisaan tulin vielä vähän treenimielessä, Partanen sanoo.
Partaselle kuten muillekin suomalaisille lajin kärkinimille kevään pääkilpailu ovat toukokuussa käytävät Euroopan joukkuemestaruuskilpailut Podebradyssä, Tshekissä.
– Siihen kisaan koetan sitten lisätä pikkuisen kierroksia, Partanen sanoo.
Muista suomalaisista Joni Hava oli Dudincen kilpailussa 25:s ajalla 1.29.00 ja Jaakko Määttänen 28:s ajalla 1.29.55.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Lue myös:Aleksi Ojala aloitti kilpakautensa – laatta lensi kesken kilpailun