Euroopan käsipalloliitto EHF on vahvistanut osallistumisoikeudet kauden 2022-23 eurocupeihin. Suomesta mukana tulevan kauden eurooppalaisissa cup-kilpailuissa on kolme miesten joukkuetta ja yksi naisten joukkue.
Useampana vuonna Mestarien liigaa myöten eurokentillä pelannut Cocks haki paikkaa päättyneen kauden sijoituksen oikeuttamaa European Cupin paikkaa pykälää korkeammalta European Leaguesta ja myös paikan sai. Cocks aloittaa urakkansa ensimmäiseltä karsintakierrokselta jo elo-syyskuun vaihteessa.
Miesten Suomen mestari BK-46 haki puolestaan European Leaguen sijasta paikkaa pykälää alemmas European Cupiin ja paikka BK:lle myös käytännössä automaattisesti myönnettiin.
Lisäksi HIFK haki ylimääräisenä paikkaa European Cupiin ja myös IFK paikan sai. Molemmat aloittavat cupin toiselta kierrokselta, joka pelataan loka-marraskuun vaihteessa.
Naisten hallitseva Suomen mestari Dicken haki paikkaa naisten Euroopan Cupiin ja odotetusti myös sai sen. Euroopan Cup alkaa lokakuussa suoraan toiselta kierrokselta, jolla myös Dicken pelaa ensimmäiset ottelunsa.
Eurocupien avauskierrokset arvotaan ensi viikon tiistaina 19. heinäkuuta.
Lähde: Käsipalloliitto

































