Mikko Korhonen pelasi loistavan lauantaikierroksen Volvo China Open -golfturnauksessa Kiinassa. Hän pelasi kierroksen jälkimmmäisen puoliskon todella vahvasti ja nousi 11. tilalta kokonaistilanteessa toiseksi.

Korhonen teki lauantaina tuloksen 65 (-7) ja siirtyi yhteistulokseen -14.Kierrostulos oli päivän toiseksi paras. Parempaan pystyi ainoastaanRanskan Benjamin Hebert (-8), joka johtaa kilpailua tuloksella -16. EroaKorhoseen ja niin ikään toisen sijan jakavaan Espanjan Jorge Campilloon onkaksi lyöntiä.

– Hieno kierros. Tänään pääsin lähestymislyönneillä lähemmäs lippua japutit upposivat hyvin, Korhonen kommentoi tiedotteessaan.

Korhosen kierros käynnistyi kahdella birdiellä, joita seurasi kahdeksanperäkkäistä paria. Loppukiri hakee vertaistaan sillä viimeisen kahdeksanreiän jaksolla Korhonen teki huimat kuusi birdieä ja yhden bogin.

Koko kilpailun aikana kokenut suomalainen on tehnyt vain kolme bogia.

– Täällä on ihan mukavasti katsojia paikalla. Lähinnä paikallisiaseuraamassa kisaa. Huomenna on lähdöt kahdelta tiiltä, lupailee vähänhuonoa keliä. Pää alhaalla huomiseen, kärsivällisyys on avain, Korhonen totesi.

Myös Tapio Pulkkanen on sunnuntaina mukana voittokamppailussa. Pulkkanenjakaa kolmen kierroksen jälkeen kuudetta sijaa tuloksella -11. KalleSamooja on sijalla T59 tuloksella -2.

Kilpailu päättyy huomenna sunnuntaina. Heikon sääennusteen johdosta kisapyritään viemään loppuun mahdollisimman aikaisin ja se päättynee Suomenaikaa jo noin 9.00. Mikko Korhonen aloittaa kierroksensa Campillon jaHebertin kanssa kello 4.21 Suomen aikaa.

Sijoittumalla kolmen parhaan joukkoon Korhonen todennäköisesti varmistaisipaikan 16.–19.5. Yhdysvalloissa pelattavaan kauden toiseenmajor-kilpailuun, PGA Championshipiin.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)