Hero Indian Open on kuulunut Euroopan kiertueen kisakalenteriin vuodesta2015 lähtien. Mikko Korhonen pelasi kilpailun 2015 ja 2016, ollen 24:s ja43:s.

Tänä vuonna kisakenttänä toimiva rauhallinen ja luonnonläheinen DLF Golf&Country Club sijaitsee Gurgaonin kaupungissa New Delhin eteläpuolella.Kenttä on Korhoselle uusi tuttavuus.

– Tämä on minulle uusi kenttä. Samalla klubilla kai pelattiin 2013, muttatämä on nyt täysin eri kenttä. Korkeuseroja on paljon, griineissä onpaljon muotoja ja kentällä on jopa erikoisia reikiä, Korhonen kertoitiistaina tiedotteessa.

– Väylät ovat huippukunnossa, aivan virheettömiä. Huomenna pro amin jälkeenväännetään hyvä pelisuunnitelma, tänään vain käveltiin kentän takalenkki.

DLF Golf &Country Clubilla Intian avointen mestaruus on ratkaistu kahtenaviime vuonna. Voittotulokset 10 ja 11 alle parin kertovat kentänvaativuudesta. Viime vuonna kisan voitti Matt Wallace, mutta kotikisassaanintialaiset pelaajat ovat olleet poikkeuksetta vahvoja ja siksiennakkosuosikkien joukossa tänäkin vuonna.

– Pidän vaikeista kentistä. Täällä voi kyllä vedellä konservatiivisesti taisitten pelata hyökkäävämmin. Vaihtoehtoja on tarjolla, Korhonen puntaroi.

Korhonen käynnistää kilpailunsa kello torstaina kello 8.45 Suomen aikaaeli 12.25 paikallista aikaa. Suomalaisista kisassa pelaavat myös TapioPulkkanen ja Kalle Samooja.

Lähde: Tiedote.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)