Matilda Castren päätyi jaetulle sijalle 27 golfin LPGA-kiertueen kilpailussa Gallowayssa New Jerseyn osavaltiossa. Suomalaisen kisa sujui vaihtelevissa merkeissä. Hän oli avauspäivän jälkeen kolmantena, romahti sitten sijalle 45 ja teki nousun päätöspäivänä.

Castren kirjautti 66, 74 ja sunnuntaina 67 lyönnin kierrokset. Hänen päätöspäivän korttiinsa kirjattiin yksi eagle, neljä birdietä ja kaksi bogia. Yhteistulos oli -6

Kilpailun voittoon nousi Ranskan Celine Boutier tuloksella -14. Voitto oli Boutierille toinen LPGA-kiertueella.

– Tämä oli niin epätodellinen päivä. Tiesin aamulla, että kentällä voisi tehdä hyvää tulosta ja että minun piti tehdä todella hyvä tulos, jotta minulla olisi mahdollisuuksia. Minun jälkeen oli vielä pari ryhmää tulematta. Odotin joutuvani playoffiin. Olin hölmistynyt, että Jin Young eikä Inbee tehnyt birdietä 18. reiälle. Olen vieläkin hieman yllättynyt siitä, Boutier kertoi LPGA-kiertueen verkkosivuilla.

Toisen sijan jakoivat Kanadan Brooke Henderson sekä Etelä-Korean Inbee Park ja Jin Young Ko. Kolmikko hävisi Boutierille yhdellä lyönnillä.

https://twitter.com/LPGA/status/1444840443481518083

LUE MYÖS: Reetta Hurskeelta lohduton päivitys – tähän on nyt tultu (UrheiluAreena.fi)