Lauri Markkasen Arizona Wildcats eteni koripallon USA:n yliopistosarjan Pac-12 -konferenssin lopputurnauksen välieriin torstaina. Arizona kukisti Colorado Buffaloesin 92-78.
Markkanen oli 20 pisteellään tasaisen Arizonan ahnein. Hän upotti seitsemästä kolmosyrityksestään neljä.
Arizona johti tauolla vain yhden pisteen turvin 38-37. Wildcats käynnisti jälkimmäisen puoliskon 11-0 -pätkällä. Markkanen teki toisen jakson viisi ensimmäistä pistettä, ensin kolmosella ja sitten kahdella vapaaheitolla.
Colorado tuli vielä seitsemän pisteen päähän lukemissa 54-47. Rawle Alkins ja Markkanen upottivat sitten kolmoset heti Arizonan aikalisän jälkeen eikä Buffaloes enää päässyt tuntumaan.
Arizonan avausviisikon kaikki pelaajat tekivät vähintään 13 pistettä. Allonzo Trier pussitti 19 pistettä. Kolme kolmosta upottanut Alkins heitti 15 pistettä. Dusan Ristic saalisti 15 pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Parketin ahnein oli Coloradon Derrick White. Hän pussitti 31 pistettä ja kirjautti tililleen myös kuusi levypalloa, viisi syöttöä sekä kaksi riistoa.
Arizona kohtaa perjantain välierissä joko UCLA Bruinsin tai USC Trojansin.

































