Olympiapurjehtija Lauri Lehtinen ja hänen gastinsa Miikka Pennanen ovat päättäneet keskeyttää Rio-projektinsa. Kaksikko totesi viimeisen Rio-leirinsä jälkeen, että aika heidän tavoitteiden saavuttamiseen ei riitä, jolloin projekti on parempi lopettaa.
– Tavoitteemme olivat korkealla Rion olympialaisten suhteen. Tiesimme jo alkuvuodesta, kun Miikka hyppäsi projektiin mukaan, että aikaa vastaan pitää taistella kovasti. Santanderin ja leiritysten jälkeen tulimme siihen tulokseen, ettemme ole edistyneet toivotulla tavalla, Lehtinen kertoi Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotteessa.
– Emme uskoneet, että pystyisimme olympialaisissa siihen, mitä tavoittelimme. Silloin on parempi tehdä jotain muuta, Lehtinen summasi.
Kaksikko opiskelee Aalto Yliopistolla meritekniikkaa ja molemmat keskittyvät nyt hetkeksi opintoihinsa. Ystävyys ei Lehtisen ja Pennasen väliltä katoa mihinkään ja molemmat pitävät ovet auki myös tulevaisuuden purjehdusmahdollisuuksille.
– Nyt ei ole tiedossa mitään projektia, mutta mitään takarajaa en ole purjehtimiselle pistänyt, joten jos intoa löytyy niin miksipä ei, Lehtinen pohti.
Sekä Lehtinen että Pennanen kiittelevät yhteistyökumppaneitaan, läheisiään ja taustavaikuttajiaan hienosta tuesta kaksikon matkalla.
Kuvassa Lauri Lehtinen ja Miikka Pennanen (Kuva: Rachel&Richard/Ocean Images/SPV)

































